AMERIKKALAISET NOSTIVAT SELLUN HINTAA

Enso odottaa lokakuun varastolukuja ennen sellun hinnannostoa
Neljä amerikkalaista selluntuottajaa on nostanut neljän lyhytkuituisen sellulaadun hintaa marraskuun alusta, kertoo alan tiedotuslehti PPI. Uutistoimisto Direktin siteeraaman lehden mukaan eurooppalaiset tuottajat eivät ole vielä seuranneet amerikkalaisten esimerkkiä.

Ensimmäisenä hinnannostoon lähti Yhdysvaltain viidenneksi suurin tuottaja Parsons & Whittemore, joka nosti pohjoisen lyhytkuituisen sellun hintaa 450 dollariin tonnilta. Pitkäkuituisen sellun hinta korotettiin 470 dollariin. Myös International Paper, Georgia Pasific ja Stone Container ovat ilmoittaneet korotuksista.

Enso: lokakuun luvut nähtävä ensin

Enso Fibresin toimitusjohtaja Simo Pesola uskoo amerikkalaisten selluntuottajien ilmoittamien hinnankorotusten menevän läpi, ´ainakin jollain aikavälillä´.

Enso ei Pesolan mukaan kuitenkaan lähde korottamaan sellunsa hintaa ennen tarkempaa tilanneanalyysia.

-Emme tietenkään halua jättää rahaa pöydälle. Nostamme hintoja heti, kun katsomme sen olevan realistista.

-Ennen päätöstä on nähtävä ainakin lokakuun varastoluvut, jotka ovat varmasti syyskuun lukuja pienemmät. Seisokkeja on ollut paljon, ja sekä Kanadassa että Yhdysvalloissa on ilmoitettu sellutehtaan sulkemisesta.

Pohjoisamerikkalaisten tehtaiden sulkemiset kertovat Pesolan mukaan siitä, että hinnat ovat menneet liian alas. Nyt korjataan alhaisten hintojen satoa. Ensimmäisenä ovat vaarassa pohjoismaisia kilpailijoitaan keskimäärin huonokuntoisemmat ja vanhemmat amerikkalaislaitokset.

-Näissä tehtaissa olisi ilmeisesti ollut tarvetta ympäristö- ja muihin investointeihin eikä muutoinkin kannattamattomiin tehtaisiin haluttu enää laittaa rahaa kiinni. Oletan, että sulkemisia tulee sieltä lisääkin.

Pesola uskoo sellun hinnan nousevan vielä tämän vuoden aikana yli 500 dollarin tonnilta. Liikkeelle lähdettyään hinnankorjaukset ovat hänen mukaansa yleensä varsin ripeitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Miksi meille syötetään tällaista roskaa?

    8. 8

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    9. 9

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    10. 10

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää