KIINAN KESKUSPANKKI KIISTÄÄ TIEDOT PANKKIEN VAIKEUKSISTA

Julkaistu:

Kiinan keskuspankki kiistää amerikkalaisen luokituslaitoksen Standard & Poorsin raportin jonka mukaan maan pankkisektori olisi kasvavissa vaikeuksissa. Uutistoimisto Bloombergin mukaan keskuspankki on torjunut Standard & Poorsin raportin huhuihin perustuvana. Standard & Poors laski taannoisessa raportissaan Kiinan mukaan kuudentoista maan ryhmään, joiden pankkisektorin tila on huononemaan päin.

Raportin mukaan Kinan hidastuva talousuhkaa kasvattaa pankkien ongelmaluottojen määrää vielä entisestäänkin. Keskuspankin mukaan Kiinan pankkisektorilla on tehty huomattavia uudistuksia ja pankit sääntelevät riskinottoaan entistä tarkemmin.

Jo ennen Aasian kriisin puhkeamista kiinalaispankkien ongelmaluottojen määräksi arvioitiin neljännes koko luottokannasta, noin 1,3 biljoonaa markkaa. Kiinalaispankkien luotto-ongelmien laajuus saattaa tulla esille myöhemmin tänä vuonna, kun suuret valtion omistamat pankit ottavat käyttöön länsimaisen tilinpäätöskäytännön. Brittiläisen the Economistin viime talvisen raportin mukaan Kiinan neljä suurinta pankkia ovat myöntäneet yli 90 prosenttia maan luotoista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      EKP pelkää euron vahvistumista

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    8. 8

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Viking Line kohensi tulostaan – uusi katamaraani ei ole tuottanut odotetusti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    7. 7

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää