EURON ALOITUSKORKO EHKÄ LIIAN ALHAINEN SUOMELLE

SP:n Korhonen:
Euroalueen aloittava rahapolitiikka voi ainakin aluksi olla viritykseltään eräiden reunamaiden, muun muassa Suomen, kannalta liian kevyttä.

Näin arvioi Suomen Pankin johtokunnan jäsen Matti Korhonen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan suhdanneseminaarissa keskiviikkona.

-Euroalueen rahapolitiikan viritykseen vaikuttaa ratkaisevasti se, että suuret ydinmaat kuten Saksa ja Ranska seuraavat suhdannekehityksessä jäljessä ja inflaatiopaineet ovat niissä vähäisempiä kuin reuna-alueilla, hän huomautti.

Korhonen muistutti, että talouskasvu on Suomessa ollut ja on edelleen tuntuvasti nopeampaa kuin rahaliiton alueella keskimäärin. Inflaatio on kuitenkin toistaiseksi pysynyt maltillisena ja lähellä euroalueen keskiarvoa.

-Ylikuumenemisen oireita on esiintynyt lähinnä vain paikallisilla asuntomarkkinoilla. Euroalueen keskiarvoa pitkään nopeampana jatkuvasta kasvusta kuitenkin väistämättä seuraa nopeamman inflaation uhka ja ylikuumenemisilmiöiden lisääntyvä riski, hän varoitteli.

Korhosen mielestä euroalueen yhteisen rahapolitiikan tulee lähteä alueen keskimääräisestä taloustilanteesta ja inflaationäkymistä, ei pelkästään esimerkiksi Saksan tai Ranskan tilanteesta. Yhteinen rahapolitiikka ei saa olla ´aluepolitiikkaa´.

Rahapolitiikan strategiassaan Euroopan keskuspankki keskittyy todennäköisesti rahanmäärän kehityksen seuraamiseen, hän arvioi.

-Raha-aggregaattien kehitys tulee siten saamaan selvästi korostuneemman roolin mikä niillä meillä nykyään on taloudellisen tilanteen seurannassa.

Rahanmäärätavoitteen soveltamisessa on Korhosen mukaan kuitenkin myös haasteita. Yksi ongelma on, mitä rahanmääräkäsitettä käytetään ja kuinka se saadaan parhaiten mittaamaan koko euroalueen kehitystä.

-Tätä varten ollaan EKPJ:n piirissä vielä viimeistelemässä koko euroalueelle sopivia raha-aggregaatteja. Alustavasti on kehitetty maittaisista indikaattoreista yhdistettyä niin sanottua harmonisoitua M3:a, Korhonen kertoi.

Ongelmia muodostuu myös siitä, onko rahan kysyntä riittävän vakaata ja ennustettavaa, voidaanko rahan määrää ohjata ja onko rahanmäärän ja inflaation välillä riittävät yhteys, hän listasi.

Yksi yhteisen rahapolitiikan harjoittamiseen liittyvä haaste on Korhosen mukaan myös rahaliittoon kuuluvien maiden välillä vallitsevat erot välitysmekanismissa eli siinä, kuinka keskuspankin koron muutokset heijastuvat taloudelliseen aktiviteettiin ja inflaatioon. Välitysmekanismiin voivat vaikuttaa mm. erilaiset talouden rakenteet sekä rahoitusjärjestelmien institutionaaliset erot.

Myös erot korkorakenteissa, eri sektoreiden velkaantumisessa ja työmarkkinoiden toiminnassa vaikuttavat.

-Näiden eroavuuksien vuoksi yhteinen rahapolitiikka vaikuttaa rahaliiton eri maihin hieman eri tavalla, Korhonen sanoi.

Hänen arvionsa mukaan Suomessa rahapolitiikan vaikutus talouden toimintaan ja inflaatioon kulkee nopeammin kuin euroalueella keskimäärin. Näin siksi, että meillä suuri osa pankkiluotoista on sidottu keskuspankin ohjauskorkoon nopeasti reagoiviin lyhyisiin korkoihin tai pankkien primekorkoihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Metallin Aaltoa esitetään uuden suurliiton johtoon

    9. 9

      Volvon kuorma-autot hyvässä vauhdissa alkuvuonna

    10. 10

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    5. 5

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    8. 8

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    9. 9

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    10. 10

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää