PÖRSSIT: WALL STREETILLÄ KOETTIIN KORJAUSLIIKE - DJ +1,63%

Julkaistu:

Osakekurssit nousivat eilen Wall Streetillä, sillä sijoittajat uskovat kurssien laskeneen liikaa viime kuukausina verrattuna yhtiöiden tuloskehitykseen. Eniten nousivat tietokonealalla toimivien yritysten kuten Microsoftin osakkeet.Teollisuusosakkeiden kurssikehitystä kuvaava Dow Jones- indeksi vahvistui 1,63 prosenttia 8714,65 pisteeseen. Teknologiaosakkeiden Nasdaq-indeksi kipusi myös 2,0 prosenttia 1855,12 pisteeseen.-Markkinoilla ollaan tultu alas 10 prosenttia. Joidenkin yhtiöiden osalta on jo korjausliikkeen aika, totesi sijoituspäällikkö Robert Bloom Friend-Vilas Fischer Trustista uutistoimisto Bloombergille.Analyytikot uskovat, että tiistaina julkaisut luvut, jotka osoittivat inflaation pysyneen matalana, alhaiset korot ja Yhdysvaltain talouskasvun jatkuminen pitävät yritysten tuloskehityksen ja osakekurssit vahvana myös lähikuukausina.Näkemystä vahvistaa myös se, että Yhdysvaltain keskuspankki piti eilisessä kokouksessa keskeiset korkonsa ennallaan.Analyytikkojen mukaan myös presidentti Bill Clintonin tunnustus, että hänellä oli ollut suhde Valkoisen talon entiseen harjoittelijaan Monica Lewinskyyn, vähensi sijoittajien pelkoa poliittisen epävarmuuden lisääntymisestä.Microsoftin osake nousi neljä prosenttia. Myös Compaq Computerin, Cisco Systemisin ja Intelin kurssit nousivat, sillä sijoittajat uskovat näiden yhtiöiden selviävän parhaiten maailmantaloutta koettelevista myllerryksistä.Ericssonin ADR-todistuksen päätöskurssi nousi eilen 1,75 dollaria 26,44 dollariin. Motorolan päätöskurssi vahvistui 0,38 dollaria 52,13 dollariin.Bondimarkkinoilla valtion 30 vuoden bondin korko nousi 0,01 prosenttiyksikköä 5,56 prosenttiin.---Uutistoimisto Startel, Helsinki, Eija Hietanen, +358-9-122 4053

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    2. 2

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    3. 3

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    4. 4

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    5. 5

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    8. 8

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    9. 9

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    10. 10

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    5. 5

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    8. 8

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    9. 9

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    10. 10

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää