VENÄJÄ UUSII YDINREAKTOREITA SUOMEN RAJAN LÄHELLÄ

Venäjällä hyväksyttiin eilen seitsemän uuden ydinreaktorin rakentaminen vuoteen 2010 mennessä. Asiasta on tehty Venäjällä sekä periaatteellisia että operatiivisia päätöksiä, mutta yksittäisten projektien osalta rahoitus- ja rakentamispäätöksiä ei ole vielä tehty.

-Tämä on energiapoliittinen päätös. Tällainen päätös tarvitaan tavanomaisten vanhenevien laitosten korjaamiseksi, sanoo IVO:n varatoimitusjohtaja Anders Palmgren.

Rahoitus uusiin reaktoreihin ei Palmgrenin mukaan tule EU:lta vaan Venäjän omasta rahoituksesta.

-Ydinvoimalaitosten rakentaminen on samalla osa Venäjän teollisuuspolitiikkaa ja työllistää suuren määrän venäläisiä. Pääosa uudesta tekniikasta on venäläisten suhteellisen modernia tekniikkaa. Siinä ei ole mitään valittamista, sanoo Palmgren.

-Esillä on ollut meidän lähialueilla Kuolan laitosten uusiminen, myös Pietariin on aiottu rakentaa pienempi uusi reaktori.

Päätöksen myötä luottamus Venäjän energiantuotantoon ja energianvientikykyyn kasvaa. Suomen mahdollisiin tuleviin ydinvoimapäätöksiin päätöksellä ei Palmgrenin mukaan ole vaikutusta. Ydinreaktoreiden rakentaminen edesauttaisi Venäjän hiilidioksidipäästöjen pienentämistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Tällaista naapuria ei tarvitse sietää

    7. 7

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    8. 8

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    9. 9

      Ikea lopettaa klassikkohyllyn valmistuksen – keräilijät raivoissaan

    10. 10

      Näin tienaavat eri ammattilaiset kunnissa: 1 612–9 985 e/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    8. 8

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    9. 9

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää