GENERAL MOTORSIN LAKKONEUVOTTELUISSA EI SOPUA

Yhdysvaltalaisen autojätin General Motorsin (GM) ja autotyöntekijöiden liiton UAW:n väliset neuvottelut 36 päivää kestäneen lakon lopettamiseksi ja muiden uhkaavien lakkojen välttämiseksi kariutuivat eilen.GM oli toivonut ratkaisua ennen tätä päivää, jolloin yhtiön oli määrä aloittaa ensi vuoden automalliston tuotanto tehtaiden oltua vuosiloman takia kaksi viikkoa suljettuina. Lakot GM:n tehtailla saattavat horjuttaa yhtiön mahdollisuuksia tuoda uudet mallit markkinoille. Yhtiön uskotaan kärsineen lakosta yli miljardin dollarin (noin 5,5 miljardin markan) tappiot.Flintin tehtailla Michiganissa on 9 200 työntekijää ollut lakossa, osa kesäkuun 5. päivästä ja osa 11. päivästä lähtien. Työtaistelu on pysäyttänyt tuotannon 26 kokoonpanolaitoksessa Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa. Lisäksi se on välillisesti vaikuttanut komponenttien valmistukseen ja aiheuttanut 162 000 muun GM:n autotyöntekijän väliaikaisen lomautuksen.Viime viikonlopuksi odotetun sopimusratkaisun jäätyä syntymättä näyttää asiantuntijoiden mukaan siltä, että UAW on valmis jatkamaan lakkoa pitkäänkin.- Uutistoimisto Startel, Helsinki, Antero Paavonen, +358-9-1224080

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    7. 7

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    8. 8

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    9. 9

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    10. 10

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    9. 9

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää