ABITIBI JA NORSKE SKOG NEUVOTTELEVAT YHTEISTYÖSTÄ KOREALAISEN HANSOLIN KANSSA

Norjalainen Norske Skogindustrier ASA ja kanadalainen AbitibiConsolidated neuvottelevat eteläkorealaisen Hansol Paper -yhtiön kanssa yhteistyöstä, kertoi uutistoimisto Bloomberg tänään. Eteläkorealaisyhtiön tiedottajan mukaan neuvottelukumppanit joko sijoittavat Hansol Paperiin tai ostavat sen tehtaan.Sekä Norske Skogindustrier että AbitibiConsolidated kuuluvat maailman viiden suurimman paperinvalmistajan joukkoon.-Neuvottelut alkoivat kymmenen päivää sitten. Uskomme allekirjoittavamme sopimuksen ensi viikon loppuun mennessä. Abititi ja Norske ovat tehtaan tai osakkeiden todennäköisempiä ostajia, Hansolin tiedottaja Kim Jin Moon sanoi.Myös korealaisten lehtitietojen mukaan ´neuvottelut ovat loppuvaiheessa´. Hansol myy Jeonjussa olevan paperitehtaansa joko yhdellä miljardilla dollarilla tai vaihtoehtoisesti 49 prosenttia osakkeistaan 800 miljoonalla dollarilla.Kaupan jälkeen 65 prosenttia Etelä-Korean paperiteollisuudesta on ulkomaalaisomistuksessa. Hansol on maan suurin paperinvalmistaja. Sen markkinaosuus on noin 45 prosenttia.Norske ja amerikkalainen Bowater sopivat jo aiemmin ostavansa Halla & Paperin ja Shinho Paperin. Korean valuutta on heikentynyt Aasian kriisin takia, mistä syystä ulkomaalaiset voivat hankkia halvalla korealaisyrityksiä.---Uutistoimisto Startel, Helsinki, Eija Hietanen, +358-9-122 4053

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    9. 9

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää