RUOTSIN VAIHTOTASEEN YLIJÄÄMÄ KUTISTUU

Julkaistu:

Pääomia virtaa ulos
Ruotsin vaihtotase oli huhtikuussa 1,7 miljardia kruunua eli ylijäämäinen. Uutistoimisto Bloombergin haastattelemat analyytikot olivat odottaneet 4,3 miljardin kruunun ylijäämää. Osa arviointivirheestä selittyy vuoden alussa tehdystä muutoksesta vaihtotaseen laskentatapaan: aikaisemmin pääomavirrat, esimerkiksi Ruotsiin ja Ruotsista maksetut osingot ja korot oli eroteltu maksutaseessa omaksi luvukseen. Vuoden alusta lähtien ne kuitenkin sisällytettiin vaihtotaseeseen.

-Vaihtotaseen ylijäämä on kuitenkin selvästi alenemassa, vaikka laskentatavan muutos vaikeuttaakin sen arviointia, kertoi Bridge Teleraten analyysipalvelu Focus Nordicin pääanalyytikko Bengt Roström Taloussanomille.

-Pääoman virta Ruotsista ulos näyttäisi olevan kiihtymään päin, sanoo Roström.

-Esimerkiksi Merita-Nordbankenissa käynnissä oleva sijoitusrahastojen siirto Ruotsista Suomeen veroja pakoon lisää pääoman virtaa ulospäin.

-Jopa parantumattoman optimistinen, hallitusta lähellä oleva taloustutkimuslaitos Konjunkturinstitutet muutti hiljattain vaihtotase-ennustettaan, kertoi Roström.

-Maaliskuussa he arvioivat vaihtotaseen ylijäämää kertyvän tänä vuonna 2,9 prosenttia kokonaistuotannosta. Kesäkuussa ennuste tarkistettiin 2,2 prosenttiin. Tämä tietäisi noin 11 miljardin kruunun laskua arvioon vuoden aikana kertyvään vaihtotaseen ylijäämästä.

Toukokuun vaihtotase tulee luultavasti painumaan pakkasen puolelle toukokuussa, kun ruotsalaiset yritykset maksavat osinkojaan. Viime vuoden toukokuussa vaihtotase painui 100 miljoonaa kruunua miinukselle oltuaan huhtikuussa 5,4 miljardia kruunua ylijäämäinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    8. 8

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    9. 9

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    10. 10

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    5. 5

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää