RATAAN RYHTIÄ, SÄÄNNÖT SELKEÄMMIKSI

Julkaistu:

Rahoitustarkastus ei ole onnistunut arvopaperikaupan valvonnassa. Väärinkäytösten ja epäselvyyksien havaitseminen saati ehkäisy on hyvin hankalaa. Jatkossa Rahoitustarkastuksen pitäisi selviytyä urakastaan kunniakkaammin. Se edellyttää toiminnan tehostamista, keskittymistä suurimpiin epäkohtiin ja lainsäädäntöön tarvittavien uudistusten käynnistämistä.

Surullisin esimerkki Ratan liian löysästä otteesta on optiokaupan valvonta. Hämmästyttävää ketteryyttä asiassa on osoittanut Ratan johtokunnan puheenjohtaja Matti Louekoski. Hän ei halunnut Taloussanomien haastattelussa (18.6.) ruotia valvonnassa ilmenneitä puutteita vaan keskittyi moittimaan ´lain liiallista kahlehtivuutta´.

Vaikka 1980-luvun lopulla säädetty optiokauppalaki olisikin vanhentunut, ei rahoitusmarkkinoiden toimintaa valvova viranomainen voi piiloutua lainsäätäjän selän taakse. Voimassaolevia lakeja on noudatettava. Harri Holkerin hallituksen oikeusministerinä arvopaperilakien säätämiseen osallistuneen Louekosken pitäisi se tietää.

Ratan olisi nyt mentävä itseensä. Luottamus arvopaperi- ja osakesijoittamista kohtaan saa kolhuja, jos lepsu asenne lakien noudattamista kohtaan leviää. Ja silloin Ratalla vasta töitä riittääkin.

Optiokauppalakiin sisältyy selviä tulkintaongelmia. Kukaan ei tunnu tietävän, koskeeko johdannaiskaupan kielto kaikkia yhtiön hallituksen jäseniä vai pelkästään niitä, joilla on osakeomistusten kautta määräysvaltaa johdannaiskauppaa harjoittavassa yhtiössä.

Jos kymmenen vuotta sitten säädettyä optiokauppalakia pidetään yleisesti vanhentuneena, olisi se pitänyt viilata kuntoon jo ajat sitten. Sisäpiiritiedon hyväksikäyttöä rajoitettaessa liikutaan aina veteen piirretyllä viivalla. Arvopaperikauppaan liittyviä sääntöjä pitää silti selkiyttää. Lakiuudistuksia ei ole enää varaa haudata viranomaisten pöytälaatikoihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää