SUOMEN KAUPPA ROMANIAN KANSSA KITUU EDELLEEN

Julkaistu:

´Tämän huonommin ei voisi mennä´
Romanian tie markkinatalouteen näyttää erityisen vaikealta. Hallitusten vaihtuminen ei ole tuonut talouteen uusia voimavaroja. Suomen ja Romanian välinen kauppakin on laahannut paikoillaan koko 1990-luvun.

Suurista lupauksista huolimatta yksityistäminen ei ole edennyt kovin ripeästi, vaikka uusi hallitus lupasi yksityistää kymmenen yritystä viikossa. Maata rasittaa myös suuri inflaatio. Viime vuonna se oli noin 150 prosenttia. Lisäksi budjetti oli viisi prosenttia alijäämäinen.

-Kauppa on nihkeää rahapulan takia. Hallitukset ovat vaihtuneet ja budjetissa on aukkoja eivätkä firmat ole hirveän tyytyväisiä. Esimerkiksi IVO ja Labsystems ovat jo viime vuonna allekirjoittaneet sopimuksia, mutta maksut ovat myöhässä. Outokummulla on kaivosten modernisointiprojekteja mutta rahaa ei ole, listaa Suomi-Romania kauppayhdistyksen puheenjohtaja Antti Jokinen Romanian vaikeuksia.

Hänellä on itsellään edustusto Bukarestissa, joka hoitaa Vaisalan, Outokummun ja Kemira Pigmentin asioita. Lisäksi hän tuo itse suomalaisille tukkuliikkeille terästä.

Kulutustavaroissa olisi kasvunvaraa

Jokisen mukaan kauppa on Suomen ja Romanian välillä aika pohjilla. Epätoivosta ei kuitenkaan ole kysymys. Jokinen uskoo parempaan tulevaisuuteen, koska isoja suunnitelmia on olemassa ja varsinkin korkean teknologiaan sijoitetaan.

-Tämän huonommin ei voi mennä. Kauppavaihto Romaniaan päin on aika surkeaa. Puhutaan vain muutamista kymmenistä miljoonista ja tuonti Suomeen on vielä pienempi. Bisnes on kuitenkin kasvussa, vaikka kovin alhaalla nyt ollaan.

Jokisen mukaan elintarviketeknologiassa ja kulutustavarapuolelta löytyisi kasvunmahdollisuuksia.

-Tämä on ihan kyntämätön pelto meidän elintarviketeknologia- ja tekstiilipuolelle. Siinä suhteessa toivotaan uusia jäseniä tähän kerhoon.

Jokisen mukaan ainakin Nokian Renkaat tulevat parantamaan Romanian vientilukuja vielä tämän vuoden puolella.

Jokisen mukaan tämä on unohdettu.

-Noki

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    3. 3

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    4. 4

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    5. 5

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    6. 6

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    7. 7

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    8. 8

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää