SUOMI TIUKEMMIN MUKAAN SÄHKÖPÖRSSIIN

Julkaistu:

Suomi yhdentyi askeleen verran pohjoismaisiin sähkömarkkinoihin maanantaina. Suomesta tuli osa aiemmin vain Norjassa ja Ruotsissa toiminutta Nord Pool -sähköpörssiä.

Käytännössä muutos merkitsi Suomen ja Ruotsin välisten rajasiirtomaksujen kutistumista. Kokonaan maksuista päästään eroon marraskuun alussa. Näin sähkölle muodostuu yhtenäinen hinta kolmen Pohjoismaan alueella.

Nord Poolia Suomessa edustavan EL-EX Sähköpörssin toimitusjohtaja Juha Hiekkalan mukaan muutoksesta on vain hyötyä suomalaisille.

-Yleisesti ottaen käy niin, että sähkön hinta alenee rajatariffien verran.

Hiekkalaa ei pelota kuivina vuosina tapahtuvat Norjan vesivoimalla tuotetun sähkön jyrkät hinnannousut. Skandinaavisen vesivoiman vastapainoksi Suomessa syntyy sähköä tasaisesti yhdistettynä lämmöntuotantoon, mikä tasaa hänen mukaansa hintapaineita.

Kielivaikeudet kaupan esteenä

Jo tähänkin asti ovat suuret sähköyhtiömme käyneet kauppaa Nord Poolissa. Pienempien yhtiöiden mukaantuloa on jarruttanut sekä henkilöresurssien että kielitaidon puute, sillä kaupankäynti on tapahtunut joko Ruotsissa tai Norjassa.

Kesäkuun alkupuolelta Nord Poolin suomalaisena edustajana aloitti EL-EX Sähköpörssi, minkä toivotaan alentavan mukaan tulon kynnystä.

Tanskan toivotaan tulevan mukaan pörssiin viimeistään vuonna 2000. Sähköpörssi on toiminnassa jo Englannissa, mutta lähivuosina myös Hollantiin ja Saksaan syntynevät omat pörssit.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    5. 5

      Trumpin kommentit ja Barcelonan isku hermostuttavat markkinoita – dollari heikkeni

    6. 6

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    7. 7

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    10. 10

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    7. 7

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    8. 8

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    9. 9

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    10. 10

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää