TEOLLISUUDEN OMAVARAISUUS LÄHENEE KILPAILIJAMAIDEN TASOA

Julkaistu:

Tehdasteollisuuden omavaraisuus oli viime vuonna 47,3 prosenttia ja omavaraisuus lähenee siten kilpailijamaiden tasoa. Saksassa omavaraisuus on yli 60 prosenttia ja Ruotsissa ja Englannissa reilut 50 prosenttia.

Teollisuuden ja työnantajien keskusliiton (TT) selvityksen mukaan suomalaisyritysten omavaraisuus oli alimmillaan 31 prosenttia vuonna 1992. Omavaraisuuden nopean kohenemisen taustalla on, että investoinnit eivät ole lähteneet liikkeelle odotetusti.

Oman pääoman lisukkeeksi on yritysten taseisiin viime vuosina kertynyt poistoeroa 11 prosenttia taseesta. Niin sanotut suunnitelman mukaiset poistot kattavat investointien taloudellisen käyttöiän.

Yrityksillä on kuitenkin mahdollisuus tasata verotusta tekemällä poistoja suunniteltua nopeammin. Tällöin myös yrityksen tulos kirjataan matalammaksi ja verotusta voidaan siirtää tulevaisuuteen. Ylipoistot ovat osittain korvanneet aiemmin käytetyt varaukset tuloksentasausmenetelmänä.

TT:n kyselyssä mukana olevien yritysten (noin 70 % kaikista) viimevuosina kirjaama poistoero sisältää yhteisöverokannan mukaan laskettuna siirrettyjä veroja yhteensä lähes 14 miljardia markkaa. Viime vuonna maksimi-verotuspoistot teki noin 75 prosenttia yrityksistä. Omavaraisuuden kehittymisen myötä yritysten rahoituskustannukset suhteessa liikevaihtoon ovat puolittuneet tämän vuosikymmenen lamavuosista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    2. 2

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    3. 3

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    4. 4

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    7. 7

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    8. 8

      "Luihua" – Kehotatteko Netflixin salakatseluun, F-Secure?

    9. 9

      Tavallinen vai itsepalvelukassa? Toinen on jopa neljä kertaa nopeampi

    10. 10

      Taloyhtiön hallitus kompastuu näihin virheisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    8. 8

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    9. 9

      Finnair sai hetkessä 500 hakemusta lentoemännän ja stuertin tehtäviin – Läpäisetkö sinä tiukan seulan?

    10. 10

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää