STORA JA ENSO YHDISTYVÄT - HÄRMÄLÄSTÄ UUDEN METSÄJÄTIN TOIMITUSJOHTAJA

Julkaistu:

Ruotsin suurin metsäyhtiö Stora ja Suomen valtion hallitsema metsäyhtiö Enso yhdistyvät. Kummankin yhtiön hallitukset ovat hyväksyneet yhdistymisen tänään.Storan osakkaat omistavat uuden yhtiön osakkeista 60 prosenttia. Ne edustavat 55 prosenttia yhtiön äänistä. Suomen valtiosta tulee yhtiön suurin yksittäinen omistaja 18 prosentilla osakkeista ja 21 prosenttia äänistä. Ruotsalaisen sijoitusyhtiö Investorin osuudeksi tulee 10 prosenttia osakkeista ja 11 prosenttia äänistä.Uudesta Stora Ensosta tulee kapasiteetiltaan maailman suurin massan, kartonkien ja paperin valmistaja. Yhtiön yhteenlaskettu kapasiteetti olisi noin 13 miljoonaa tonnia.Stora Enson toimitusjohtajaksi tulee Enson toimitusjohtaja Jukka Härmälä. Hallituksen puheenjohtajaksi tulee Investorin nykyinen toimitusjohtaja Claes Dahlbäck ja varatoimitusjohtajaksi Storan nykyinen toimitusjohtaja Björn Hägglund.Stora Enson liikevaihto on viime vuoden luvuilla noin 160 miljardia markkaa. Sen palveluksessa työskentelee noin 40 000 henkilöä. Yhdistymisen lasketaan tuottavan vuosittain noin kahden miljardin kruunun säästöt. Niiden odotetaan toteutuvan 3-4 vuoden aikana, osittain jo ensi vuonna.Uuden yhtiön kotipaikka on Helsinki. Pääkonttorit sillä tulee olemaan sekä Helsingissä että Tukholmassa.- Uutistoimisto Startel, Helsinki, Antero Paavonen, +358-9-122 4080

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    2. 2

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    5. 5

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    6. 6

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    7. 7

      860 000 suomalaista saa asumistukea – määrä pomppasi yli 200 000:lla vuosikymmenessä

    8. 8

      Osakeasunnot kallistuivat pääkaupunkiseudulla

    9. 9

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    10. 10

      Cargotec irtisanoo 45 – siirtää töitä Bulgariaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    3. 3

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    4. 4

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    5. 5

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    6. 6

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    7. 7

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    8. 8

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    9. 9

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    10. 10

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää