KILPAILUVIRASTO SELVITTÄÄ METSÄYHTIÖIDEN SEISOKIT

Julkaistu:

Uutisotsikot saivat Purasjoen heräämään
Kilpailuvirasto selvittää suomalaisten metsäyhtiöiden kesän seisokkien taustat.

Kilpailuviraston ylijohtajan Matti Purasjoen mukaan virasto pyytää metsäyhtiöiltä selvitystä samanaikaisista seisokeista, joiden tarkoituksena on nostaa hienopaperin ja sellun hintaa. Metsäyhtiöiden seisokeista kertoi uutistoimisto Startel eilen.

-Näin otsikot ja kello kilahti, Purasjoki kertoo.

-Meitä kiinnostaa mitä siellä tapahtuu, mistä on kysymys, mitä on päätetty, ketkä ovat päättäneet ja mitä vaikutuksia seisokeilla on. Ehkä me hieman kyselemme tai lähetämme heille (metsäyhtiöille) kirjeen, hän jatkaa.

Kilpailuvirasto ei ole kuitenkaan tehnyt päätöksiä virallisten ja perusteellisten tutkimusten aloittamisesta.

Sekä Enso, Metsä-Serla että UPM-Kymmene suunnittelevat pitävänsä viikkojen seisokit hienopaperitehtaillaan kesän aikana.

Lisäksi suomalaiset selluntuottajat Metsä-Botnia ja Enso sekä sellua omaan tarpeeseen tuottava UPM-Kymmene sammuttavat kattilansa. Seisokkien syynä on metsäyhtiöiden halu nostattaa sekä hienopaperin että sellun hintaa.

Sahateollisuus jo syynätty

Yhteisesti sovitut seisokit ovat kilpailulain vastaisia. Jos kilpailuvirasto paneutuu asiaan, se selvittää ovatko seisokit todella sovittu yhteisesti vai yritysten oman päättelyn tulosta. Jälkimmäistä ei laki kahlitse.

-Nämä seisokit ovat kestoltaan niin lyhyitä, että yleensä niihin ei ole puututtu. Periaatteessa ne on kuitenkin kielletty, Purasjoki sanoo.

Viime talvena kilpailuvirasto selvitti epäilyt sahateollisuuden seisokkien taustoista. Kilpailuviraston apulaisjohtajan Juhani Jokisen mukaan selvitykset eivät kuitenkaan johtaneet jatkotoimiin.

-Selvityksissä vakuuttauduimme, että siitä ei ollut kysymys, hän sanoo. Metsä- ja paperiteollisuuden seisokkeihin kilpailuvirasto ei ole tähän mennessä nähnyt syytä puuttua kertaakaan. (Startel)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    3. 3

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    4. 4

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    5. 5

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    6. 6

      Pihistääkö joku työpaikan kassasta tai varastosta? Tutkijat haluavat havaintosi

    7. 7

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    8. 8

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    9. 9

      Hypon Brotherus: Kuluttajien kutina osui jälleen oikeaan

    10. 10

      Alkotaxi-yrittäjä ja syyttäjä hakevat valituslupaa KKO:sta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    2. 2

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    5. 5

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    6. 6

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    7. 7

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    8. 8

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    9. 9

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    10. 10

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää