MICROSOFTIN JA OIKEUSMINISTERIÖN NEUVOTTELUT KATKESIVAT

Tietokonejätti Microsoftin ja Yhdysvaltain oikeusministeriön väliset neuvottelut kariutuivat lauantaina. Neuvotteluilla haettiin sopuratkaisua Microsoftia uhkaavaan oikeusjuttuun.Oikeusministeriön mukaan neuvottelut katkesivat eikä niille ole jatkoa näköpiirissä. Oikeusministeriö ja 20 osavaltion viranomaiset aikovat haastaa Microsoftin oikeuteen johtavan markkina-aseman väärinkäytöstä. Tämä tapahtuu kaikesta päättäen jo tänään maanantaina.Oikeusministeriön lyhyessä lausunnossa ei kerrottu lähemmin, mikä oli ollut syynä neuvottelujen kariutumiseen.Microsoftin pääjohtaja Bill Gates sanoi olevansa erittäin pettynyt neuvottelujen katkeamisesta. Oikeusministeriö oli kuitenkin Gatesin mukaan tehnyt neuvotteluissa vaatimuksia, joihin yhtiön oli mahdoton suostua.Gates sanoi myös, että Windows 98 -käyttöjärjestelmä, päivitetty versio Windows 95 -järjestelmästä, tulee suunnitelmien mukaisesti myyntiin 25. kesäkuuta.Kiistan ytimenä on se, että Microsoft on liittänyt käyttöjärjestelmään Explorer-ohjelman, jota käytetään internetin selailussa. Monet tietokonealalla, mukaan lukien tietysti kilpailevan Navigator-selaimen valmistaja Netscape, katsovat Microsoftin näin väärinkäyttävän hallitsevaa asemaansa mikrotietokoneiden käyttöjärjestelmien valmistajana. (Startel-STT)&E:

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Reipas ralli jatkuu pörsseissä – pankkiosakkeet pomppasivat

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      ”Ääritunnelmat” vaihtuivat helpotukseen – pitkät korot voivat nousta ja euro vahvistua

    7. 7

      OP ja Fortum rakentavat yhdessä latauspisteitä sähköautoille

    8. 8

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    9. 9

      Italian luottoluokituksen lasku ei ollut yllätys – ”Ongelmat ovat vielä edessä ja ratkeamatta”

    10. 10

      Opecilta odotetaan uusia tuotanto­rajoituksia – öljyn hinta nousussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    6. 6

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    7. 7

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    8. 8

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää