TONTTEJA OMISTAVAT URAKOIJAT JOUTUIVAT EU:N SYYNIIN

Julkaistu:

Ministeriöiden pitää selvittää julkiset rakennushankkeet
EU puuttuu käytäntöön, jonka mukaan rakennusurakoijat voivat poiketa valtion tukemassa rakentamisessa kilpailuttamisesta. Tämä on ollut mahdollista, jos urakoija on omistanut tontin.

Kyse on niin sanotuista neuvottelu-urakoista. Niillä tarkoitetaan käytäntöä, jossa urakoija rakentaa aravalainoilla tai korkotuen avulla omistamalleen tontille. EU:n komission mukaan käytäntö, joka suosii rakennustontteja omistavia yrityksiä, on ristiriidassa EU:n perustamissopimuksen kanssa.

Viime vuonna arava- ja korkotukikohteista kilpailutettiin vähän yli puolet. EU on kiinnittänyt huomiota tuetun rakentamiseen laajemminkin. EU:n komissio huomautti äsken hallitusta siitä, että julkisten yhteisöjen rakennushankkeet eivät noudata yhteisön perustamissopimusta eivätkä EU:n direktiivejä.

EU-tuomioistuinyksikön päällikkö Tuula Pynnä ulkoasiainministeriöstä ei halua kommentoida huomautusta laajemmin. Hänen mukaansa asian selvittelyyn osallistuvat aluksi ainakin kauppa- ja teollisuusministeriö, ympäristöministeriö sekä oikeusministeriö.

Ympäristöministeriön mukaan asiassa kuullaan asianosaisia eli muitakin kuin ministeriöitä. Jos näin on, kilpailuttamista joudutaan selvittämään aina julkisilta rakennuttajilta asti. Ympäristöministeriö aikoo olla yhteydessä niihin, joita EU:n huomautus koskee.

EU puuttuu julkiseen rakentamiseen

EU pyytää huomautuksessaan valtiota puuttumaan asuntotukea saavien yhteisöjen käytäntöihin julkisten rakennusurakoiden teettämisessä. EU:n syyttävä sormi osoittaa julkisiin hankintayksiköihin, joita ovat kunnat ja niiden omistamat yhtiöt.

EU:n komission mielestä Suomen kilpailuttamissäännöt, jotka liittyvät arava- ja korkotukilakeihin sekä rakentamismääräyksiin, rajoittavat kilpailua syrjimällä ulkomaisia yrityksiä. EU:ssa määräykset, jotka rajoittavat muissa jäsenvaltioissa toimivien yritysten oikeutta osallistua rakennusurakoiden toteuttamiseen, ovat kiellettyjä.

EU kohdistaa huomionsa erityisesti Turun kaupungin vuokrataloyhtiöihin, jotka komission mielestä eivät ole kilpailuttaneet tiettyjä rakennuskohteitaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    6. 6

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää