TALOUSKASVU JATKUU VOIMAKKAANA

Julkaistu:

Palkansaajien tutkimuslaitos ennustaa:
Palkansaajien tutkimuslaitoksen vuosille 1998 ja 1999 laadittu suhdanne-ennuste tarjoaa yhden markkinoiden optimistisimmista näkemyksistä tuleville vuosille. Kokonaistuotannon kasvun ennustetaan yhä jatkuvan, kuitenkin hieman viimevuotista matalampana.

Tavaroiden ja palvelusten vienti ja tuonti kasvavat yhä kovalla vauhdilla. Vaihtotaseen ylijäämän odotetaan nousevan puolitoistakertaiseksi kahdessa vuodessa, samoin kauppataseen ylijäämän kasvu jatkuu.

Positiivisimman näkemyksen Palkansaajien tutkimuslaitos antaa työttömyyden laskulle. Tilastokeskuksen vanhalla laskutavalla laskettuna työttömyyden ennustetaan laskevan reiluun kymmeneen prosenttiin, työttömien määrä olisi silloin 269000.

Ennusteessa julkaistut Tilastokeskuksen aivan uudella laskutavalla saadut työttömyysluvut pudottavat työttömyysastetta kertaheitolla tästä vielä puolitoista prosenttiyksikköä alaspäin.

Valtion bruttovelan kasvun arvioidaan lähes pysähtyvän ensi vuoden loppuun mennessä ja velan osuus bruttokansantuotteesta on ennusteen mukaan kääntynyt laskuun. Korollisen ulkomaisen nettovelan osuus bkt:sta laskee alle kymmenen prosentin.

Pitkien korkojen uskotaan laskevan ja kolmen kuukauden heliboriin sidottujen korkojen nousevan, kummankin prosenttiyksikön verran.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    3. 3

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    4. 4

      Korealaisyritys maksamassa 880 000 euron lunnaat kiristäjille – tulos voi olla surkea

    5. 5

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    6. 6

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    7. 7

      Pihistääkö joku työpaikan kassasta tai varastosta? Tutkijat haluavat havaintosi

    8. 8

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    9. 9

      Hypon Brotherus: Kuluttajien kutina osui jälleen oikeaan

    10. 10

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    4. 4

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    5. 5

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    6. 6

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    7. 7

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    8. 8

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    9. 9

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    10. 10

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    8. 8

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    11. Näytä lisää