TT:N KOROMA: TALOUSPOLITIIKAN ENNUSTETTAVUUS LUO KASVUN EDELLYTYKSET

Julkaistu:

Teollisuuden ja työnantajien keskusliiton TT:n toimitusjohtajan Johannes Koroman mukaan talouspoliiittisten ratkaisujen ennustettavuudella on suuri merkitys, kun arvioidaan tulevan kasvun edellyksiä. Koroma kertoi näkemykestään tänään TT:n toimittajaseminaarissa.-Yritysten verotukseen kohdistuu entistä enemmän uhkia, palkkaverotus on edelleen korkea, työllisyyspolitiikan tulokset eivät ainakaan vielä ole riittävän hyviä, energiapoliittiset ratkaisut ovat tekemättä ja ilmastopolitiikan vaikutukset talouteen ovat täysin hämärän peitossa eikä niiden selvittämstä ole edes aloitettu. Ilmastopolitiikan tuomat epävarmuudet ovat ennustettavuuden kannalta kaikkein suurimmat, Koroma listasi epävarmuustekijöitä.Hänen mukaansa Emun merkitys on puolestaan ennustettavuuden kannalta myönteinen tekijä.-Luultavasti yritysjohto ja kansalaiset eivät ole vielä riittävän laajasti ymmärtäneet tämän linjavalinnan poliittista merkitystä. Osin täysin turhaa epävarmuutta ylläpidetään tästä syystä. Oli vaalitulos mikä hyvänsä, samat periaatteet vaikuttavat vahvasti tulevan hallituksen talouspolitiikan linjavalintoihin, toimitusjohtaja huomautti.Sen sijaan alhaisen inflaation ja yritysten elinkelpoisuuden kannalta vinoon ohjaava tekijä Emu-oloissa on jäykistävä ja tiukka ansiokehitysturva ja indeksiehto. -Niiden tilalle tulisi saada jonkinlainen uusi raamitus Ruotsin ja Tanskan malliin, jossa yrityskohtaisten erien osuus olisi nykyistä suurempi. Se antaisi tilaa myös yrityskohtaiselle tulospalkkausjärjestelmän monipuoliselle kehittämiselle, Koroma totesi.---Uutistoimisto Startel, Helsinki, Eija Hietanen, +358-9-122 4053

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    3. 3

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    4. 4

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    5. 5

      HS: Microsoft lakkautti puhelinyksikkönsä – viimeisten työvelvoite päättyi kesäkuussa

    6. 6

      860 000 suomalaista saa asumistukea – määrä pomppasi yli 200 000:lla vuosikymmenessä

    7. 7

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    8. 8

      Osakeasunnot kallistuivat pääkaupunkiseudulla

    9. 9

      Osakkeet jyrkimmässä laskussa yli kuukauteen New Yorkissa – kyberhyökkäys iski tekno-osakkeisiin

    10. 10

      Cargotec irtisanoo 45 – siirtää töitä Bulgariaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    3. 3

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    4. 4

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    5. 5

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    6. 6

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    7. 7

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    8. 8

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    9. 9

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    10. 10

      Pihistääkö joku työpaikan kassasta tai varastosta? Tutkijat haluavat havaintosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää