RUOTSISSA PYSYY AJAN TASALLA MYÖS SUOMEKSI

TukholmaRuotsin radio lähettää uutisia suomeksi 15 kertaa päivässä, ja televisio arkisin kerran illassa. Maassa ilmestyy myös edelleen muutama suomenkielinen viikkolehti.

Laajin suomenkielinen ohjelma- ja uutistarjonta on ensi vuonna 30 vuotta täyttävällä Ruotsin radion suomenkielisellä toimituksella. Sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla operoiva toimitus koottiin viime kesänä omaksi, P7-nimellä kulkevaksi kanavakseen.

Se on Ruotsin ensimmäinen digitaalinen radiokanava. 60 toimittajaa aloitti digitaalisten koelähetysten tekemisen vuoden alussa.

Tavoitteena on täyden palvelun suomenkielinen radiokanava, kunhan dab-vastaanottimet yleistyvät.

Toimitus lähettää edelleen myös analogisia lähetyksiä, uutisia, ajankohtaisohjelmia, musiikkia, lastenohjelmia, kulttuuria ja urheilua.

Televisio sai lisää lähetysaikaa

Suomenkielistä ohjelmaa tarjoaa kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaina myös Ruotsin television suomenkielinen toimitus.

Maanantaista perjantaihin toimitettavien uutislähetysten lisäksi toimitus tuottaa perjantaisin esitettävää ajankohtaisohjelmaa nimeltä EKG. Ohjelman lähetysaikaa lisättiin muutama kuukausi sitten, ja nyt se näkyy täysimittaisena joka viikko. Perjantaisin ja lauantaisin suomenkielinen toimitus lähettää ohjelmaa myös lapsille.

Ruotsissa voi seurata myös suomalaisten televisiokanavien ohjelmaa. Finlands TV -kaapelikanava lähettää päivittäin eri kanavien ohjelmista kootun paketin, joka näkyy Tukholman seudulla ilman maksullista mustaa laatikkoa.

Yleisradion lyhytaaltolähetykset kuuluvat nekin myös Pohjanlahden länsipuolella.

Lehtikuolemia viime vuosina

Suomenkielisten radio- ja televisio-ohjelmien lähetysajat ovat lisääntyneet, mutta ruotsinsuomalaisilla lehdillä pyyhkii huonommin.

Päivälehtien suomenkieliset palstat ovat kuolleet pois lähes kaikkialla maassa, ja valtakunnallisia viikkolehtiäkin on jäljellä enää kaksi, valtiollisen säätiön julkaisema Viikkoviesti ja Ruotsinsuomalainen.

Kerran, pari kuukaudessa ilmestyviä suomenkielisiä lehtiä on kuitenkin liuta; niitä toimittavat monet yhdistykset ja Suomi-seurat.

Paras paikka päästä käsiksi suomenkieliseen lehtitarjontaan on Suomen kulttuuri-instituutin kirjasto osoitteessa Snickarbacken 4.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    2. 2

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    5. 5

      Stockmannin tappio odotettua syvempi – näkymät ennallaan

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    8. 8

      Google-yhtiö Alphabet ylitti odotukset – haali entistä enemmän mainosrahaa

    9. 9

      Lisää lentoja itään? Kiinalaisia lentoyhtiöitä maanitellaan Suomeen

    10. 10

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    6. 6

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    7. 7

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    8. 8

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    9. 9

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    10. 10

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää