LUONTOISEDUN EDULLISUUS SELVIÄÄ LASKEMALLA

Julkaistu:

Työntekijälle rahapalkkaa korvaava luontoisetu on sitä edullisempi, mitä suurempi on edun verotusarvon ja käyvän hinnan erotus ja mitä enemmän pääomia vastaavan hyödykkeen omistaminen itse sitoisi.

Verohallituksen luontoisetupäätös koskee nyt auto, asunto,ravinto ja puhelinetua.

Kaikkia muita luontoisetuja verotetaan käyvästä arvosta, eikä niitä juurikaan käytetä.

Merkittävin ja yleisesti käytetty luontoisetu on autoetu. Auto on suomalaiselle kohtuuttoman kallis investointi, vaikka onkin vain kestokulutushyödyke, ja sen käyttökustannuksetkin vakuutuksineen, polttoaineineen ja korjaamolaskuineen ovat arvokkaita.

Vapaa autoetu merkitsee sitä, että työnantaja vastaa kaikista kustannuksista ja käyttöetu sitä, että työntekijä kustantaa ainakin polttoaineet itse. Yritykset käyttävät näistä useita erilaisia sovelluksia.

Verotusarvo eli se arvo, josta palkansaajaa verotetaan, määritellään vuosittain verohallituksessa ja riippuu auton käyttöönottovuodesta. Vuonna 1992 tai sen jälkeen käyttöönotetuilla autoilla verotettava etu kuukaudessa on 1,2 tai vuodesta 1995 lähtien 1,5 prosenttia auton uushankintahinnasta lisättynä vapaassa edussa 1 250 markalla tai 83 pennillä kilometri ja käyttöedussa 500 markalla tai 33 pennillä kilometriltä.

Käyttöetuauton käyttämisestä työajoihin työnantaja maksaa verottomana korvauksena 50 penniä kilometri, vapaaetuauton työajoista ei makseta mitään. Jos taas haluaa omistaa autonsa itse, sen käytöstä työajoihin työnantaja maksaa tänä vuonna verottomasti 1,97 markkaa kilometri.

Autoetu on karkeasti ottaen verotusarvoonsa verraten sitä edullisempi mitä enemmän työsuhdeautolla ajetaan yksityisajoja, sanoo juristi Päivi Kaari Veronmaksajain keskusliitosta.

Etua määriteltäessä verottaja on pitänyt silmämääränä 18000 kilometrin vuosittaisia yksityisajoja. Jos yksityisajoja tulee rutkasti enemmän, verottaja voi korottaa autoedun verotusarvoa. Käytännössä niin on tehty harvoin.

Verotusarvon korotusperuste voisi Kaaren mukaan olla esimerkiksi verottajalle ilmoitettava poikkeuksellisen pitkä kodin ja työpaikan välinen matka, sillä se ei ole työajoa, ja työmatkakustannusten verovähennysoikeus on muuten rajattu.

Toinen juuri nyt erityisesti pääkaupunkiseudulla merkittävä luontoisetu olisi työsuhdeasunto, jos haluaa työnantajan torppariksi.

Työsuhdeasunto on irtisanottavissa työsuhteen katketessa normaalia vuokrasuhdetta sujuvammin.

Tänä vuonna Helsinki-Espoo-Kauniainen-Vantaa-alueella asuntoedun verotusarvo on asunnon valmistumis tai peruskorjausvuodesta riippuen alimmillaan 360 markkaa plus 33,70 markkaa neliöltä ja vuonna 1992 tai myöhemmin valmistuneissa asunnoissa enimmillään 360 markkaa plus 36,50 markkaa neliöltä kuukaudessa. Kunnon vuokraasunnoista joutuu alueen hyvissä osoitteissa pulittamaan nyt aivan muunlaisia summia.

Muualla maassa asuntoedun verotusarvo on 290 markkaa plus 25,10 32,20 markkaa neliöltä kuukaudessa. Verotusarvoa voidaan alentaa enintään 20 prosenttia, jos yleinen vuokrataso kunnassa tai jossakin sen osassa jää määritetyn verotusarvon alle.

Lounassetelillä on aina verotusarvoaan enemmän ostovoimaa, sillä tänä vuonna 39 markkaan saakka siitä verotetaan vain 75prosenttisesti.

Työnantajan palkansaajan kotiin kustantamasta puhelimesta edun verotusarvo on 120 markkaa kuukaudessa ja matkapuhelimen luontoisetuarvo on tänä vuonna satasen kuukaudessa.

Hyvällä työnantajalla on tietysti tarjolla työntekijöilleen myös kirjo henkilökuntaetuja, joihin verottaja ei koske, jos ne ovat arvoltaan kohtuullisia ja koko henkilökunnan käytössä.

Sellaisia voivat olla esimerkiksi henkilökunnan lomaaikojen käytössä olevat yhtiön lomamökit, pakollisia paremmat terveydenhoitopalvelut, erilaiset liikunta ja virkistyspalvelut ja omista tuotteista työntekijöille annettava henkilökuntaalennus, joka voi olla sama kuin minkä paras asiakaskin saa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    8. 8

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    9. 9

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    10. 10

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    4. 4

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    10. 10

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää