EUROAIKA ALKAA TUKHOLMASSAKIN

Työnantajaliitto SAF:in äskettäin julkistama mielipidekysely osoittaa, että usko euroon on länsinaapurissamme luja: noin 60 prosenttia ruotsalaisista haluaisi tehdä sijoituksensa ja säästää eläkkeensä mieluummin euroissa kuin kruunuissa.

Yksityissijoittajien toiveet näyttävät pitkälle toteutuvan. Kaikki pankit tekevät kiivasta valmistelutyötä voidakseen tarjota euromääräisiä palveluja heti ensi vuonna, osoittaa Pankkiyhdistyksen tekemä kartoitus. Suurin osa pankeista aikoo tarjota ainakin eurotilejä ja eurolainoja.

Europalvelujen aloittamista harkitaan myös monissa vakuutus- ja varainhoitoyhtiöissä.

Arvopaperivälittäjäyhdistyksen (Fondhandlareförening) odotetaan päättävän yhteisestä suosituksesta euro-kaupan suhteen aivan lähipäivinä.

Myös Tukholman pörssi suunnittelee siirtymistä euronoteerauksiin A-listan vaihdetuimpien osakkeiden osalta.

-Toivon, että voimme antaa asiasta suosituksen keskikesään mennessä, Tukholman pörssin tutkimuspäällikkö Leif Vindevåg sanoo.

Hän korostaa, että päätös euroon siirtymisestä on viime kädessä pörssin jäsenten.

-Me haluamme, että eurokauppa pääsisi alkuun jo ensi vuoden alussa, mutta asiasta ei ole vielä tehty päätöstä.

Vindevåg muistuttaa, että puolet Tukholman arvopaperipörssin omistajista on ulkomaalaisia, ja että kolmannes kaupasta tehdään ulkomailta käsin. Paineet eurolistan perustamiseksi ovat siis suuret. Paineita aiheuttaa myös tieto siitä, että monet suuryritykset, kuten Electrolux ja Volvo, aikovat ottaa euron laskutusvaluutakseen heti ensi vuonna.

Piensijoittajat eivät hurraa europörssille

Piensijoittajien etujärjestö Aktiespararna ei hyväksy ajatusta pörssikaupan käymisestä pelkästään euroissa.

-Se aiheuttaisi yksityissijoittajille kohtuuttomia valuutan vaihdosta koituvia kustannuksia ja valuuttariskejä, sanoo liiton toimitusjohtaja Lars-Erik Forsgårdh.

Forsgårdhin mukaan Aktiespararna kannattaa sekä kruunujen että eurojen käyttöä sijoitusmarkkinoilla. Hän pitää Ruotsin jäämistä Emun ulkopuolelle harmillisena maan piensijoittajien kannalta.

-On selvää, että esimerkiksi suomalaisilla on paljon paremmat valinnan mahdollisuudet kuin meillä. Teille avautuu tilaisuus tehdä osakekauppoja lähes koko Euroopassa ilman valuutan vaihtokustannuksia, Forsgårdh toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. 6

      Tällainen johtaja Alkoon halutaan: 7 kriteeriä

    7. 7

      Ekonomin palkka 5 000 e/kk – vastavalmistuneiden palkoissa isoin hyppy

    8. 8

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    9. 9

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    10. 10

      Nordea: Helsinki vahvoilla pääkonttorin uudeksi sijoituspaikaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    4. 4

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    5. 5

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    6. 6

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    7. 7

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    8. 8

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    9. 9

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    10. 10

      Rakennusliitto pillastui suunnitelmasta "tuoda rakentajia Afrikasta ja Kiinasta"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    9. 9

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää