KOLME INTERNET-OPERAATTORIA YHDISTYY NETTILINJAKSI

Julkaistu:

Kolme suomalaista internet-palveluntarjoajaa yhdistävät voimansa. Tänään julkistetussa fuusiossa yhdistyvät kotiliittymämarkkinoiden kolmonen Scifi Communications International, neljänneksi suurin DLC Data Link Connections sekä Nettilinja.Ainakin toistaiseksi Nettilinjaksi kutsuttu uusi yhtiö nousee Telen jälkeen Suomen toiseksi suurimmaksi internet-yhteyksien myyjäksi. Sen liikevaihdon uumoillaan olevan tänä vuonna 50 miljoonaa markkaa.Uuden yhtiön toimitusjohtajaksi on värvätty Telen uusmediayksikköä aiemmin johtanut Harri Johannesdahl.Fuusiossa DLC sekä Scifi vaihtavat osakkeensa Nettilinjan osakkeisiin. Henkilöstö omistaa uudesta yhtiöstä 50 prosenttia. Toisen 50 prosenttia omistavat sijoitusyhtiöt, muun muassa Aura Capital.Nettilinjan muodostavilla yhtiöillä on tällä hetkellä yli 50 000 vakituista liittymäsopimusta. Suomessa on arvioitu olevan yhteensä 165 000 internet-liittymää.Fuusioituvat kolme yritystä eivät ole vielä sopineet, yhtenäistävätkö ne esimerkiksi hinnoitteluaan. Järjestely ei vaikuta yhtiöiden nykyisten asiakkaiden internet-palveluihin.--Uutistoimisto Startel, Helsinki, Jarmo Raivio, +358-9-122 4052

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    3. 3

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    4. 4

      Seppälää haetaan konkurssiin

    5. 5

      Turismi veti Islantia lamasta – ja puski Reykjavikin asuntohinnat hurjaan nousuun

    6. 6

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    7. 7

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    8. 8

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    9. 9

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    7. 7

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    8. 8

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    9. 9

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    10. 10

      Helsingin pörssiin on tulossa taas uusi yhtiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää