SP: TALOUDEN VAHVAT KASVUNÄKYMÄT EDELLYTTIVÄT KORONNOSTOA (L)

Suomen muita EU-maita selvästi voimakkaammat talouden kasvunäkymät edellyttivät rahapolitiikan lievää kiristämistä.- Rahapolitiikkaa kiristämällä Suomen Pankki pyrkii siihen, että kasvu jatkuisi vakaana ja hintakehitys maltillisena myös rahaliiton alkuvaiheissa, keskuspankki perustelee tiedotteessaan.Suomen Pankki ilmoitti tänään iltapäivällä, että se nostaa rahamarkkinoiden ohjauskorkonsa 3,25 prosentista 3,40 prosenttiin. Markkinoille koronnosto tuli melkoisena yllätyksenä.Keskuspankin mukaan Suomen talouden vahvoissa kasvunäkymissä ei näy hidastumisen merkkejä Aasian kriisistä huolimatta. Varallisuushintojen nousu on jatkunut ja kysyntäinflaation riski on edelleen olemassa maltillisesta tulosopimuksesta huolimatta.Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen ei tiedotustilaisuudessa nähnyt varallisuushintojen nousua kuitenkaan vielä ongelmana.EU:n ydinmaissa ja rahaliittoon todennäköisesti ensimmäisinä siirtyvissä maissa inflaatiovauhti on alentunut selvästi ja on tällä hetkellä lähes prosenttiyksikön alhaisempi kuin Suomessa, Suomen Pankki toteaa. Inflaatioeron kasvu Suomen ja EU:n ydinmaiden välille olisi pankin mukaan haitallista rahaliittoon siirtymisen kannalta.Suomen talouskasvu on edelleen EU-maiden nopeimpia ja rahapoliittiset korot alhaisimpia, keskuspankki huomauttaa. Hintojen nousuvauhti on viime kuukausina vakautunut, mikä on johtunut lähinnä tuontihintojen kääntymisestä laskuun ja palkkaliukumien jäämisestä pieniksi.Aasian kriisistä aiheutuva raaka-aineiden ja öljyn maailmanmarkkinahintojen lasku on alentanut tuontihintoja viime syksystä lähtien. Tämä vaikutus jäänee kuitenkin väliaikaiseksi, Suomen Pankki ennakoi.- Uutistoimisto Startel, Helsinki, Antero Paavonen, +358-9-122 4080

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    7. 7

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    8. 8

      Näin selvität, vakoileeko joku puhelintasi

    9. 9

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    10. 10

      Sadalla tonnilla lentäjäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    8. 8

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    9. 9

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää