PÖRSSIYHTIÖT JAKAVAT OSINKOJA LIKI 11 MILJARDIA

Sampo kantoi kortensa kekoon eilen. Tulostaan parantaneen vakuuttajan hallitus ehdottaa, että yhtiö maksaa osinkoa viime vuodelta kolme markkaa osaketta kohden. Luvassa on hulppea korotus, sillä viime keväänä yhtiö maksoi osakekohtaista osinkoa 1,50 markkaa.

Pörssin vaihdetuimmista yhtiöistä vastavirtaan kulkee vain Metra. Yhtiö teki viime vuonna kehnon tuloksen ja pudottaa osinkonsa 4,25 markasta 2,75 markkaan. Vuodelta 1996 maksettua osinkoa tosin lihotti 1,50 markan ylimääräinen osakekohtainen bonus, kun yhtiö jakoi saamansa veronpalautuksen omistajilleen.

Ennallaan osinkonsa pitävät Kone ja Partek. Amer jatkaa viime vuotiseen tapaan, eikä maksa osinkoja.

Varainhoitoyhtiö Fides Asset Managementin keräämien tietojen mukaan pörssiyhtiöiden jakama osinkopotti kasvaa tänä keväänä ennätyslukemiin eli lähes 11 miljardiin markkaan. Edelliseen vuoteen verrattuna lisäystä on lähes neljä miljardia markkaa.

Voitonjaon kasvun ilmeisin selitys on, että yrityksillä on mistä jakaa. Pörssiyhtiöt tekivät viime vuodelta yli 26 miljardin markan yhteistuloksen. Vuoden 1996 tulos jäi alle 18 miljardin markan.

Fidesin luvuilla laskien yritykset jyvittävät viime vuoden tuloksestaan omistajilleen hieman suuremman osuuden kuin vuonna 1996: voitonjakoon menee tänä keväänä 41 prosenttia tuloksesta, viime vuoden luku oli 40 prosenttia.

Osinkojen kasvun voi kytkeä myös muodikkaisiin optiolainoihin. Kun osakekurssin kehitys on lähellä johdon sydäntä, sijoittajien edut kirjautuvat entistä herkemmin myös osinkoehdotuksiin.

Myös tässä suhteessa Sampo on ajan hermolla: hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle optiolainan käyttöönottoa. Kohderyhmänä ei kuitenkaan ole vain ylin johto, vaan koko henkilökunta. Ilmeisesti yhtiö pelkää finanssisektorin myllerryksen vievän palkkalistoilta liikaa kokenutta väkeä.

Pörssiyhtiöiden maksamien osinkojen kasvun voi tulkita myös merkiksi yhtiön tulevaisuuden uskosta. Tai ainakin yhtiöiden hallitusten viestiksi markkinoille, etteivät Aasian möröt pelota ja että yhtiöillä menee edelleen hyvin.

Tukea tämä tulkinta saa vuodesta 1996. Pörssiyhtiöt tekivät tuolloin tulosta edellisvuotta vähemmän, mutta kasvattivat silti voitonjakoaan - ja paransivat seuraavana vuonna tuloskuntoaan.

Tosin vuoden 1996 osinkokakkua saattoivat paisuttaa myös ärhäkät vaatimukset siitä, että suomalaisten pörssiyhtiöiden pitäisi jakaa nettotuloksestaan sijoittajille vähintään 50 prosenttia. Kaavamaista voitonjakoa esitti pontevasti esimerkiksi Osakesäästäjien Keskusliitto.

Monet suuret sijoittajat suhtautuvat tällaiseen tiukkaan sidokseen varauksin, mutta kampanja toi ainakin vuoden 1996 vuosikertomuksiin lisää lupauksia siitä, omistajille lohkeaa tuloksesta tietty prosenttiosuus. Parhaiten kaavamaisuus sopii tasaista tulosta tekeville yrityksille, huonoiten suhdanneheilureille.

Tuloksen ja osingon sitova lupaus on jo vanhastaan sisältynyt Huhtamäen vuosikertomukseen. Sen mukaan yhtiön tavoitteena on pitkällä aikavälillä jakaa omistajilleen keskimäärin 40 prosenttia tuloksesta.

Huhtamäen sijoituspolitiikan muotoilussa näkyy yhtiön äänivaltaisimman omistajan eli Suomen Kulttuurirahaston tarve ennakoida tulevaa kassavirtaansa. Kassavirran nälkäisiä ovat myös muut pitkämielisiksi mielletyt säätiöomistajat, joita moni yhtiö näkisi mielellään omistajiensa listalla enemmänkin.Esimerkiksi toimitusjohtaja Jorma Ollila perusteli Nokian osinkoehdotusta sillä, että yhtiö haluaa olla hyvä sijoituskohde myös näille kassavirtaa tarvitseville sijoittajille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    2. 2

      1669 e/kk – katso 20 vähiten tienaavaa ammattia

    3. 3

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Colorado Bar & Grill -ravintolat vaihtavat omistajaa

    9. 9

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    10. 10

      10 valoisaa merkkiä taloudesta: takseja ja samppanjaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    5. 5

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      1669 e/kk – katso 20 vähiten tienaavaa ammattia

    9. 9

      Colorado Bar & Grill -ravintolat vaihtavat omistajaa

    10. 10

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää