HUHTAMÄKI PAKKAUSALALLE

Julkaistu:

Huhtamäen päätös amerikkalaisen Sealrightin ostamisesta saattaa olla merkki yhtiön toimialan vähittäisestä vaihtumisesta. Markkinoilla Sealrightin osto on nähty osoituksena siitä, että Huhtamäki aikoo siirtyä yhä selvemmin makeisteollisuudesta pakkausteollisuuteen. Tällöin Polarcupista tulisi yhtiölle yhä tärkeämpi tukijalka.

Makeisteollisuuden alasajon voi katsoa alkaneen jo aikaisemmin, kun Leaf päätti vetäytyä Yhdysvaltain markkinoilta. Aikoinaan suurin toivein pystytetty Leafin Amerikan imperiumi kuivui vuosikymmenen alkuvuosina vähitellen kasaan. Makeisalalla Huhtamäki oli Amerikan markkinoille liian pieni toimija, eikä asetettuja tavoitteita saavutettu tarmokkaista ponnisteluista huolimatta.

Nolosti päättyneestä Amerikan valloituksesta jäi moni asia selvästi kaivertamaan. Onnellisempien tähtien alla asia olisi voinut sujua paremminkin. Nyt Huhtamäki aikoo yrittää uudelleen, mutta toisella toimia-alalla. Operaatio herättää kuitenkin paljon kysymyksiä, joista tärkein on ostoksen oikea hinta.

Toinen kysymys liittyy siihen, mitä annettavaa Huhtamäellä on Sealrightille.Huhtamäen oman Polarcupin kannattavuus oli vain vähän Sealrightia parempi. Huhtamäen tavoitteena ei selvästikään ollut saada itselleen saneerattavaa ja edullista yhtiötä, vaan vakaalla pohjalla oleva jalansija Yhdysvaltojen markkinoilta. Tällöin sijoituksen vaikutukset tuntuvat vasta pitkällä viiveellä.

Markkinoiden ensireaktio ei kuitenkaan ollut erityisen innostunut. Pakkausalaa pidetään tällä hetkellä vähemmän lupaavana kuin makeisia. Tässä suhteessa sijoittajien kiinnostus Huhtamäkeen osoitti jopa vähenemisen merkkejä. Kokonaan toinen asia on se, ovatko markkinoiden ensireaktiot hiukkaakaan pidemmällä aikavälillä totta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    2. 2

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    5. 5

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    6. 6

      Ekonomisti: Nousukauden huipussakaan ei ylletä samaan kuin muissa Pohjoismaissa

    7. 7

      Harhaluulot ikääntyneistä jylläävät työelämässä – eivät sen sairaampia tai muutosvastaisempia kuin muutkaan

    8. 8

      OP: Suhdannenousu vasta alkutekijöissä

    9. 9

      Vahva euro huolestuttaa saksalaissijoittajia – luottamus talouteen heikkeni

    10. 10

      Affectosta 98 miljoonan euron ostotarjous – osake ponkaisi 27,5 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    3. 3

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    4. 4

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    5. 5

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    8. 8

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    9. 9

      Seppälää haetaan konkurssiin

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää