TÄRKEÄ JA KIIREELLINEN HANKE

Julkaistu:

Euroopan unionin teleliikenneasioista vastaava komissaari Martin Bangeman peräänkuulutti eilisessä lehdessämme maailmanlaajuisia informaatiosektorin pelisääntöjä. Tekninen kehitys on kaatanut monia alalla ennen vallinneita raja-aitoja, ja tällä hetkellä tekniset standardit ovat alan kannalta keskeisemmässä asemassa kuin lainsäädäntö.

Yhteisten pelisääntöjen tarve koskee teknisiä kysymyksiä, yritystoiminnan rajoja ja sisältökysymyksiä. Viime aikoina erityisesti internet on nostanut esiin sisältökysymyksiä koskevat pelisäännöt. Maailmanlaajuisen tietoverkon olemassaolo on luonut tilanteen, jossa yksittäisen maan on hyvin vaikea vaikuttaa siihen, mitä valtion asukkaille internetissä on tarjolla. Ratkaisut ja linjavedot on pakko tehdä kansainvälisellä tasolla.

Yritysten toimintaympäristöihin on voimakkaasti vaikuttanut eri maiden eritahtinen eteneminen tietoliikenne- ja mediatoiminnan liberalisoimisessa. Jo nyt on ollut havaittavissa, että nopeaa liberalisoitumista harrastaneissa maissa yritykset ovat suuresti hyötyneet omien hallitustensa ennakkoluulottomuudesta. Kaikissa maissa lainsäädäntö on telealalla kuitenkin jäänyt jälkeen kehityksestä. Ongelmana on, etteivät vanhojen lainsäädäntöjen perustana olevan toimialan rakenteet enää vastaa todellisuutta.

Teknisissä kysymyksissä sopimuksia kansainvälisistä menettelytavoista kaivataan esimerkiksi siitä, miten maailmanlaajuisista teknisistä standardeista voitaisiin sopia nykyistä joustavammin. Joustavista standardien hyväksymistavoista aikaansaatu sopimus olisi tärkeä yrityksille ja se voisi vapauttaa yritysten voimavaroja nykyisestä kohtuuttomasta lobbaustoiminnasta muihin tehtäviin.

Bangemanin esittämät ajatukset ovat maailman informaatiosektorin kehityksen kannalta tärkeitä ja Suomen kannalta suorastaan erittäin tärkeitä. Kysymyksen hoitamisessa Euroopan Unionin jäsenyydestä on Suomelle epäilemättä suurta hyötyä. Yksittäisenä kansallisvaltiona maailmanlaajuisen sopimuksen aikaansaaminen olisi vähintäänkin työlästä, jollei kokonaan mahdotonta.

Tehtävä on EU:llekin vaikea, sillä Yhdysvalloilla, Japanilla ja monilla Kaukoidän mailla on asiassa paljon etuja valvottavanaan. Kaiken lisäksi asialla on kiire. Informaatioteknologiassa kehitys rynnistää koko ajan nopeasti eteenpäin. Onneksi samat ongelmat koettelevat myös muita sopimuskumppaneita ja motivaatio neuvottelujen avaamiseen on olemassa.

Tällä kerralla Suomikin epäilemättä lähettää edustajansa paikalle ja valvoo hiukan paremmin omia etujaan kuin 1960-luvun alussa, jolloin kansainvälisiä suuntanumeroita jaettaessa Suomi ei lähettänyt paikalle ainoatakaan edustajaa ja saikin lähinnä Afrikan maihin viittaavan kolminumeroisen maatunnuksen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    2. 2

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    5. 5

      Melske Uberissa yltyy – hallituksesta lähti pitkäaikainen jäsen

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    8. 8

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    9. 9

      Finnair: Aasian-liikenne kaksinkertaistuu odotettua ripeämmin

    10. 10

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    7. 7

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    8. 8

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    9. 9

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    10. 10

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    8. 8

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    9. 9

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    10. 10

      Delta Auton toimitusjohtaja eroaa – lähtee heti

    11. Näytä lisää