VIRKAMIEHET NEUVOTTELEVAT LISÄTUESTA KAUPPALAIVASTOLLE

Julkaistu:

Merenkulkuhallituksen pääjohtaja Vesterinen pelottelee ulosliputuksella
Merenkulkualan edustajat ja valtiovarainministeriön virkamiehet neuvottelevat tänään uusista tukitoimista, joilla kohennetaan Suomeen rekisteröidyn kauppalaivaston hintakilpailukykyä. Esillä ovat muun muassa varustamoiden ja merihenkilökunnan verojen ja maksujen karsiminen entisestään sekä ulkomaisen halpatyövoiman salliminen Suomen lipun alla purjehtivilla aluksilla.

Paineet uusiin verohelpotuksiin ja tukiin kasvoivat, kun Hollanti, Norja ja Kreikka siirtyivät varustamoille edulliseen tonnistoveroon ja sallivat halvan ulkomaisen työvoiman käytön aluksilla.

Lisäksi kun ruotsalaisia aluksia siirtyi jo viime vuonna Norjan lipun alle, Ruotsi päätti lisätä oman kauppalaivastonsa tukiaisia 600 miljoonasta markasta 900 miljoonaan markkaan vuodessa.

Kiinteä tonnistovero suorastaan hemmottelee varustamoja. Yhdestä aluksesta pitää pulittaa 15000-50000 markkaa valtiolle vuodessa. Lisäksi esimerkiksi Hollanti sallii, että maan lipu purjehtivilla aluksille saa palkata ulkomaista työvoimaa näiden halpatyöläisten kotimaiden edullisilla palkoilla ja muilla työehdoilla.

´Ulkomaista työvoimaa saatava halvemmalla´

Varustamoiden lisäksi uusia helpotuksia suomalaisaluksille vaatii väellä ja voimalla Merenkulkuhallituksen pääjohtaja Kyösti Vesterinen. Hän varoitti liikenneministeriön ajankohtaisseminaarissa Helsingissä eilen, että ellei tarvittavia ratkaisuja suomalaisen merenkulun suhteen tehdä tänä vuonna, merenkulun hyväksi ei tarvitse myöhemmin tehdä enää paljon mitään.

Pääjohtaja Vesterisen mielestä Suomen merenkulku tarvitsee tonnistoveron ja vapauden palkata ulkomaista työvoimaa suomalaisia työehtosopimuksia edullisemmin.

Suomen Varustamoyhdistyksen toimitusjohtaja Per Forsskåhl suosittelee ulkomaisen työvoiman sijasta toista EU:n sallimaa vaihtoehtoa: Suomen valtio vapauttaisi varustamot lopuistakin henkilösivukuluista ja suomalaiset merimiehet jäljellä olevista veroista ja maksuista eli kustantaisi myös eläketurvan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    4. 4

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    7. 7

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    8. 8

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    9. 9

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    10. 10

      Miksi mökistä yritetään kiskoa ylihintaa? ”Monet joutuvat luopumaan itselleen rakkaasta mökistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    7. 7

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    8. 8

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää