GRAFOLOGIAN NÄYTÖT JÄIVÄT VÄHIIN

Julkaistu:

Tero Asp väitti Taloussanomien Lukija-palstalla 15.1. minun todenneen Skeptikko-lehden numero 10 ilmestyneessä katsauksessa, että käsialan ja persoonallisuuden välillä on tilastollisesti merkittäviä, sattuman perusteella odotettua selvästi suurempia yhteyksiä.

Kyseisessä artikkelissa on esitelty koko joukko aihetta käsitteleviä tutkimuksia. Yhteenvetona tutkimuksista totean, että ´grafologian toimivuudesta ei ole vakuuttavaa tieteellistä näyttöä´.

Koska pyrin tekemään analyysini tutkijan näkökulmasta mahdollisimman objektiivisesti esittelemällä evidenssiä puolesta ja vastaan, olen esitellyt siinä luonnollisesti myös grafologian puolesta puhuvia tutkimuksia. Jos jätetään huomiotta tutkimukset, joissa oli selviä menetelmällisiä puutteita, yhdessä tutkimuksessa todellakin havaittiin juuri ja juuri tilastollisesti merkittäviä yhteyksiä, kun pantiin yhteen kuuden grafologin lausunnoista saatu tieto.

Se, että yhden tutkimuksen tulos poikkeaa sattuman perusteella odotetusta keskimääräisestä arvosta, ei kuitenkaan vielä oikeuta pitkälle meneviin johtopäätöksiin - etenkin kun poikkeava sattuman perusteella odotetusta oli varsin niukka. Arvaamallakin voi sattumalta osua oikeaan monta kerta perättäin.

Todistusaineistoa on tarkasteltava kokonaisuutena ja johtopäätökset tehtävä sen perusteella - sen sijaan, että poimittaisiin joukosta se yksittäinen tutkimus, joka sattuu tukemaan omia uskomuksia.

Timo Kaitaro, FT, Helsinki

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi meni neljäksi päiväksi töihin ja joutui tuloloukkuun – ”Ei se olekaan ilo, vaan rangaistus, kun kävi töissä”

    2. 2

      Näin kesätyöntekijää vedätetään: Viikkojen työstä käteen vain provisiot, jotka nekin hupenevat työmatkoihin

    3. 3

      Superin puheenjohtaja: Sote-säästöt toivat työttömyyspiikin – kassa ruuhkautui hakemuksista

    4. 4

      Kommentti: Lukion ensimmäisen viikon kulut 860 euroa – onko koulutus enää kaikille mahdollista?

    5. 5

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    6. 6

      S-ryhmä lisää itsepalvelukassoja – tulevat nyt pikkukauppoihin

    7. 7

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    8. 8

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    9. 9

      Uuden pörssitulokkaan nimi selvisi

    10. 10

      Palta: Suomen talouden kasvukausi jää lyhyeksi – ”Talvi on tulossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    2. 2

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    3. 3

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    4. 4

      Kommentti: Lukion ensimmäisen viikon kulut 860 euroa – onko koulutus enää kaikille mahdollista?

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    7. 7

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    8. 8

      Pikavippifirma vaati tiedot tilitapahtumista lainan saamiseksi – ”Iso kysymys on se, mihin tietoja aiotaan käyttää”

    9. 9

      Metalliliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Per-Erik Lundh on kuollut

    10. 10

      Näin kesätyöntekijää vedätetään: Viikkojen työstä käteen vain provisiot, jotka nekin hupenevat työmatkoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Seppälää haetaan konkurssiin

    11. Näytä lisää