SPONDA LISTAUTUNEE AIKAISINTAAN NELJÄN KUUKAUDEN KULUTTUA

Julkaistu:

Kiinteistöyhtiö Spodan toimitusjohtaja Kari Kolu ennakoi Spondan listautuvan pörssiin aikaisintaan noin neljän kuukauden kuluttua.

-Aikaa kuluu vähintään noin neljä kuukautta ennen kuin tämä (Meritan kanssa tehty kiinteistökauppa) sulatetaan ja saadaan paperit kuntoon, Kolu kertoi.

Merita Kiinteistöt myy Spondalle yksitoista kiinteistöä, joiden arvo on yhteensä noin 1,1 miljardia markkaa. Maksuksi Merita Kiinteistöt saa suunnatulla osakeannilla 566 miljoonalla markalla Spondan osakkeita sekä loppusumman rahana.

Kolun mukaan Sponda oli listautumiskunnossa jo ennen Meritan kanssa tehtyjä kiinteistökauppoja. Viikko sitten yhtiö kertoi ostaneensa yhteensä 531 miljoonalla markalla Arsenalilta Helsingin ydinkeskustan kiinteistöjä.

Se, tekeekö Sponda vielä lisää kiinteistökauppoja ennen listautumistaan, jää nähtäväksi, Kolu totesi.

Hän uskoo ajankohdan Spondan listautumiseen olevan hyvä ja yhtiön kiinnostavan sekä kotimaisia että ulkomaisia sijoittajia.

-Tämän päivän näkövinkkelistä listautumiseen ei liity mitään uhkia. Osakemarkkinat eivät nyt sinänsä näytä innostuneelta, mutta koska kiinteistösijoittaminen on korkoherkkää, korkojen lasku on toisaalta parantanut tilannetta, Kolu totesi.

-Uskon, että myös ulkomaalaiset sijoittajat ovat kiinnostuneita Spondasta, koska Merita-kaupan jälkeen meillä on melkoinen kiinteistökeskittymä Helsingin keskustassa, Itäkeskuksessa ja Tampereella. Tämä strategia on aika hyvä jo ulkomaalaisellekin, eikä pelkästään Suomi-salkku, Kolu totesi.

Valtion omistus Spondassa voi ensi vaiheessa laskea alhaisimmillaan 45 prosenttiin. Valtiovarainministeriö ilmoitti valinneensa investointipankit Alfred Bergin ja Morgan Stanleyn selvittämään Spondan omistuspohjan laajentamista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Yli 7 viikon lomat ovat harvojen herkkua – iskeekö leikkuri seuraavaksi niihin?

    9. 9

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää