JOS NALLE PUH OLISI JOHTAJA

Julkaistu:

Nallehahmo opettaa taolaisuutta, filosofiaa ja johtamisen vaikeaa taitoa
Tuulisilla paikoilla istuvat yritysjohtajat hakevat nyt apua astrologiasta, tarot-korteista ja sotaisista seikkailuleikeistä.

Itävaltalaissyntyinen Peter Drucker on johtamistaidon tunnetuimpia ja tuotteliaimpia oppi-isiä. Hänen teoksiaan lukevat niin japanilaiset liikemiehet kuin brittipoliitikot.

Toisen gurun, amerikkalaisen Tom Petersin 1982 julkaisema Menestyksen profiileja pysytteli kaksi vuotta New York Timesin bestseller-listan kärjessä. Sitä myytiin yli viisi miljoonaa kappaletta.

Petersin Robert Watermanin kanssa kirjoittaman teoksen valtava suosio synnytti muotiaallon. Pelkästään Yhdysvalloissa myydään vuosittain 750 miljoonalla dollarilla erilaisia liikkeenjohdon oppaita.

The Economist-lehden toimittajat John Micklethwaith ja Adrian Wooldridge päättivät erotella jyvät akanoista. He julkaisivat viime vuonna kirjan The Witch Doctors.

Brittitoimittajien mukaan johtamistaidon uudet gurut ovat eräänlaisia talouselämän harmaita eminenssejä: akateemisen maailman halveksimia, mutta silti vaikutusvaltaisia.

Kun liikkeenjohdon teoriat vielä sekoittuvat itsehoitokirjallisuuteen, ohjailevat konsultit Micklethwaithin ja Wooldridgen mielestä jo pelottavalla tavalla ihmisten yksityiselämää.

-Monet tapauksista ovat huijareita, jotka ovat hypänneet liikkeenjohdon teoreetikkojen menestyvään joukkoon vain, koska seksi- ja laihdutusalalla ei enää ole tilaa, he kirjoittavat - mutta varoittavat samalla turhasta kyynisyydestä:

-Joka vuosi julkaistaan käsittämättömiä runoja ja käsittämättömiä kirjoituksia taloustieteestä, mutta älymystö ei silti käännä selkäänsä kirjallisuudelle tai taloustieteelle. Ongelmana on ennen kaikkea liikkeenjohtoteorioiden yleinen uskottavuus.

Tänä syksynä suomeksi ilmestynyt Nalle Puh ja johtamisen taito tuskin lisää liikkeenjohtoteorioiden uskottavuutta, vaikka Micklethwaith ja Wooldridge eivät mainitse sanaakaan kirjasta tai sen tekijästä.

Kirjan tekijä Roger E. Allen, itsekin konsultti, väittää muotiteorioiden vieneen viime vuosikymmeninä monen johtajan ajatukset harhateille.

Allen palaa kirjassaan liikkeenjohdon perusasioihin. Niitä ovat hänen mukaansa tavoitteiden asettaminen, organisointi, motivointi, kehittäminen, kommunikointi sekä seuranta ja analyysi.

Viestintuojana ja humoristisena esimerkkiorganisaationa hän käyttää kirjailija A. A. Milnen luomia satuhahmoja Nalle Puhia, Nasua, Ihaata ja muita Puolen Hehtaarin Metsän asukkeja.

Nalle Puh on ehtinyt toimia mm. taolaisuuden ja länsimaisen filosofian tulkitsijana. Kuinka käy eläkeikää lähestyvältä karhulta yrityksen johtaminen?

Helsingin kauppakorkeakoulun johtamiskoulutuskeskuksen toimitusjohtaja Leena Masalin ei hyväksy Allenin asettamia liikkeenjohdon kuutta perustehtävää sellaisinaan:

-Esimiehen tehtävänä ei enää ole tavoitteiden asettaminen. Se tehdään nykyisin yhdessä. Esimies mahdollistaa asioita, luo kokonaisuuksia ja auttaa muita tekemään päätöksiä.

-Ihmiset motivoituvat, kun he saavat toteuttaa itseään. Kiitoksen antaminen on toki tärkeää, mutta sekään ei ole pelkästään esimiehen tehtävä. Myös kollegoiden kiitokset merkitsevät paljon.

Masalinin mielestä onnistuneen liikkeenjohdon avaimia ovat vuorovaikutus ja viestintä, joka perustuu - hämmästyttävää kyllä - pitkälti matematiikkaan.

-Seitsemän on maaginen luku. Kun seitsemän ihmistä istuu pöydän ympärillä, voivat kaikki vielä osallistua keskusteluun. Jos joukon lukumäärä on suurempi, se jakautuu kahtia.

-Esimiehen tehtävänä on pitää yhteyttä tiimeihin ja toimia eräänlaisena solmukohtana. Nyt puhutaan paljon hierarkioiden katoamisesta. Johtaja ei enää ole huipulla vaan alaisten ja kollegoiden muodostaman verkoston keskiössä.

Myös Taloussanomien valitsema neljän hengen lukupiiri sai esittää näkemyksiään ´nallejohtamisesta´. Haastattelujen perusteella kirjan nimeksi sopisi paremmin Nalle Puh ja ryhmätyön taito.

Sillä - kuten konsulttikirjailija Allenkin teoksensa lopussa toteaa - ´meidän yhteiskunnassamme ei aina voi luottaa siihen, että joku ristoreipas seisoo kulisseissa valmiina auttamaan´.

Muutoksen tahti on työelämässä niin kova, että muutkin kuin pahaa aavistamattomat nallekarhut ovat vaarassa pudota Allenin kuvailemaan johtaja-ansaan. Aika voi ajaa verkkaisen ajattelijan ohi.

Roger E. Allen: Nalle Puh ja johtamisen taito (WSOY 1997)

John Micklethwait & Adrian Wooldridge: The Witch Doctors (William Heineman 1996, Mandarin Paperpacks 1997)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    3. 3

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    4. 4

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    5. 5

      Joka kolmas nuori asuntovelkainen ei tiedä oman lainansa keskeistä lukua

    6. 6

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    7. 7

      ”Miksi kotitalous ei saisi hyötyä asuntojen hintojen noususta?” – Nordea vastustaa lainakaton kiristyksiä

    8. 8

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    9. 9

      Ruotsin talouskasvu hidastui ja jäi odotuksista

    10. 10

      Saksalaisoikeus päätti: Sony saattaa sittenkin loukata suomalaisen SSH:n patenttia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    3. 3

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    4. 4

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    5. 5

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    6. 6

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    7. 7

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    8. 8

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    9. 9

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    10. 10

      Joka kolmas nuori asuntovelkainen ei tiedä oman lainansa keskeistä lukua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää