OUTOKUMPU: PERUSMETALLIT JA KENOSHA HEIKENTÄVÄT (L)

Perusmetallien laskeneet hinnat ja Kenoshan liitinnauhatehtaan sulkeminen heikentävät vuoden 1997 tulosennustetta, Outokumpu kertoi tiedotteessaan.- Outokumpu-konsernin vuoden 1997 viimeisen kolmanneksen tulos tulee jäämään huomattavasti heikommaksi kuin kahden edellisen kolmanneksen tulokset, Outokumpu sanoi.Outokumpu arvioi jo lokakuussa julkistaessaan tammi-elokuun tulostaan, että yhtiön kannattavuus säilynee hyvänä loppuvuonna mutta jää kuitenkin kahta aiempaa kolmannesta heikommaksi.Outokumpu sanoi, että Kenoshan tehtaan asteittaisen sulkemisen johdosta tehdään konsernin kuluvan vuoden tilinpäätöksessä noin 180 miljoonan markan kuluvaraukset ja arvonalennukset. Näiden vaikutus verojen jälkeen on yhteensä noin 110 miljoonaa markkaa, Outokumpu sanoi.Wisconsinissa sijaitseva Kenoshan tehdas suljetaan, kun Outokummun Copper Products -yksikkö keskittää Yhdysvaltojen liimanauhatuotantonsa Buffaloon.Aasian maiden talousongelmilla on Outokummun mukaan ollut kielteinen vaikutus perusmetallien markkinoihin, vaikka kysyntä on säilynyt verrattain hyvänä. Syyskuun keskihinnoista on kuparin hinta laskenut yhtiön mukaan noin 15 prosenttia, nikkelin 10 prosenttia ja sinkin 30 prosenttia.- Tämä tulee heikentämään Base Metals -liiketoiminnan loppuvuoden 1997 tulosta. Operatiivisen toiminnan tuottojen lisäksi alentuneet markkinahinnat heikentävät konsernin vuoden 1997 tulosta myös varastojen arvostuksen kautta, Outokumpu sanoi.Outokumpu paransi selvästi tulostaan tammi-elokuussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Konsernin kahdeksan kuukauden tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja nousi 1 004 miljoonaan markkaan 109 miljoonasta markasta.--Uutistoimisto Startel, Helsinki, Ilkka Virtanen, +358-9-122 4082

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Valkoinen talo esitteli verouudistusta – yksityiskohdat vielä auki

    7. 7

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    8. 8

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    9. 9

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    10. 10

      Tokmannin osake sukelsi, Tecnotreen kiri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää