Tinderistä täydellisen kumppanin löytänyt nainen HS:n mielipidepalstalla: ”Hienoa, ettei tarvitse tyytyä kotikylän pentteihin”

Deittailu
Nettideittailun ansiosta ”romanttiseksi höpsöksi” itseään kutsuvan naisen ei tarvinnut turvautua kohtaloon.
Deittipalvelu Tinder on saanut kritiikkiä siitä, että se on muuttanut deittailun liian pinnalliseksi ja nostanut sinkkujen vaatimustason pilviin. Nimimerkki Onnellinen nainen sen sijaan kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla olevansa rehellinen deittisovellusten puolestapuhuja.

Kirjoittaja kertoo olevansa niin ”romanttinen höpsö”, että hän haluaa itselleen täydellisen sopivan kumppanin. Sellaisen hän löysikin lopulta – Tinderistä.

– Mielestäni on hienoa, ettei naisen tai miehen tarvitse nykyään tyytyä kotikylän pentteihin tai pirjoihin, vaan verkkoja voi laskea isommillekin vesille, nainen kirjoittaa.

Hiljattain Ilta-Sanomat uutisoi myöskin HS:n mielipidepalstalle kirjoittaneesta yksinhuoltajaäidistä, jonka mielestä naisten ja miesten pitäisi laskeutua pilvilinnoistaan, tyytyä hiukan vähempään ja kohdata kumppaniehdokkaita tosielämässä deittisovellusten sijaan.

Onnellisen naisen mielestä ero ei ole niin kiveen hakattu. Omankin kumppaninsa hän löysi Tinderistä samalla logiikalla, kohtaamalla eli avaamalla keskustelun. Se vain tapahtui netin välityksellä lähikaupan sijaan.

Kirjoittaja myöntää silti, että deittipalvelut voivat nostaa rimaa liikaa ja peli on pahimmillaan pinnallista. Hänen mielestään ei silti ole mitään vikaa siinä, että kumppania etsii tietyin kriteerein. Silloin deittisivustot ovat parhaimmillaan mainio väline.

– Enää en häpeä sitä, että löysin minulle sopivan miehen tästä pinnallisesta pelipaikasta nimeltä Tinder. Niin paljon en romanttisena höpsönäkään jaksa uskoa kohtaloon, että olisin ilman Tinderiä tutustunut 200 kilometrin päässä asuvaan sielunkumppaniini, nainen kirjoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    2. 2

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    3. 3

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Jani Sievinen julkaisi itsestään herkuttelumeemin 20 kiloa lihavampana: ”6 vuotta sitten ei olisi paljon naurattanut...”

    6. 6

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    7. 7

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    8. 8

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    9. 9

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    10. 10

      Neljää ulkomaalaistaustaista miestä epäillään taposta Tampereella – poliisi: ”Ei asuntoon ole vahingossa menty”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    6. 6

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    7. 7

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    8. 8

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    9. 9

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    10. 10

      Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    2. 2

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    3. 3

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Jani Sievinen julkaisi itsestään herkuttelumeemin 20 kiloa lihavampana: ”6 vuotta sitten ei olisi paljon naurattanut...”

    6. Näytä lisää