Nainen avautuu HS:ssa parinvalinnasta: ”Me naiset voisimme laskeutua pilvilinnoistamme”

Julkaistu:

Parinvalinta
Virheellinen luulo on, että jostain voi tulla entistäkin parempi vastaan, kirjoittaa nimimerkki Sinkkumama.
Deittisovelluksia on kummankin käden joka sormelle. Silti moni ei ole millään löytää itselleen sopivaa elämänkumppania. Nimimerkki Sinkkumama kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, että olemme tehneet kumppanin valinnasta liian hankalaa.

Puolison löytämisen vaikeus on puhuttanut viime aikoina paljon. Hiljattain Ilta-Sanomat uutisoi tohtorinaisesta, joka avautui siitä, ettei hänelle löydy riittävän älykästä miestä.

HS:n mielipidepalstalle kirjoittaneen Sinkkumaman mielestä naisten ja miesten pitäisi laskeutua pilvilinnoistaan. Hän vertaa tilannetta entisaikoihin, jolloin saatettiin valita kumppaniksi lähikylän parista vaihtoehdosta sopivin. Laaja tarjonta ei valintaa ainakaan helpota.

– Virheellinen luulo on, että jostain voi tulla entistäkin parempi vastaan. Josko joku olisi vielä täydellisempi kuin toinen? Vaan ei ole!

Paras keino olisi Sinkkumaman mielestä kohdata ihmisiä oikeassa elämässä virtuaalitodellisuuden sijaan ja korostaa yksinkertaisia asioita, kuten läheisyyttä ja seksuaalisuutta. Pinnallisuuden sen sijaan voisi jättää suosiolla vähemmälle huomiolle.

Kirjoittaja kertoo olevansa yksinhuoltaja, joka etsii rentoa ja mukavaa miestä. Hän erosi aviomiehestään 15 vuotta sitten, kun tämä ei tahtonut lapsia.

– Epätäydellisyys ja ennakkoluulottomuus olkoot vuoden 2017 tavoitteita! Uskalletaan kysyä toista rohkeasti kahville, kun kohtaamme oikeassa elämässä.

Olemmeko tehneet kumppanin valinnasta liian hankalaa? Keskustele alla olevassa kommenttikentässä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    2. 2

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    3. 3

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    4. 4

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    7. 7

      Poliisilähteet: Barcelonan pakettiautoiskusta epäilty 17-vuotias kuoli poliisin luoteihin Cambrilsissa

    8. 8

      Poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotussarjasta – kaksi kuollut, kolme tehohoidossa

    9. 9

      Lähteet NYT:lle: Trump aikoo erottaa Stephen Bannonin

    10. 10

      Turun puukotukset: Poliisilla tällä hetkellä yksi epäilty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    8. 8

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    9. 9

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    10. 10

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    8. 8

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    2. 2

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    3. 3

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    4. 4

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. Näytä lisää