Ruokauutiset

Valikko

Silakkamarkkinat stadissa – fileointinäytöksiä ja silakkatatuointeja

Julkaistu:

Silakka
Silakkamarkkinat pyörähtävät käyntiin jälleen sunnuntaina.
Silakkamarkkinoita juhlitaan Helsingissä 4.-10. lokakuuta sunnuntaista perjantaihin. Ohjelmassa on yli 30 ilmaista yleisötapahtumaa viikon aikana. Ilmaista yleisöohjelmaa järjestetään varsinkin perheille, koululaisille ja lapsille, jotka toivotetaan tänä vuonna erityisen tervetulleiksi.

Stadin Silakkamarkkinoiden päätapahtumapaikkana on Havis Amandalle viikoksi pystytettävä juhlateltta sekä Kauppatori ja sitä ympäröivät laiturialueet.

Sunnuntaina vietetään avajaisia

Stadin Silakkamarkkinat avataan tuttuun tapaan lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen pitää juhlapuheen Kauppatorilla ja avaa markkinat laivakellon soitolla klo 11. Sen jälkeen esiintyy lastenorkesteri Bätmäns ja lapsille ja lapsenmielisille on jaossa silakkatatuointeja. Torille kerääntyy avajaispäivänä kalastajamökkien lisäksi kahviloita ja ruokapyöriä.

Ohjelmassa on muun muassa vuoden 2015 Silakkasoutu, kalan filerointinäytöksiä sekä perinteinen silakkaraati. Kalakauppa E. Erikssonin Juha Lindberg näyttää miten ahvenet fileroidaan ja miten silakoista tehdään erilaisia maustekaloja.

Tänä vuonna silakkaraati kokoontuu yleisön joukkoon Havis Amandalle sunnuntaibrunssille klo 12-14. Raadissa kilpailusilakoita maistelevat olut- ja ruokatoimittaja Mariaana Nelimarkka, kulttuurijohtaja Stuba Nikula, Glorian Ruoka & Viini -lehden päätoimittaja Sanna Maskulin, Metsähallituksen kansallispuistokummi ja kirjailija Pirkko Saisio sekä huippuravintoloitsija Pekka Terävä. Avajaiset ja brunssin juontaa Meri-Tuuli Lindström. Silakkaraadin voittajat palkitaan klo 15 mennessä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  3. 3

    Tarja Halonen jäi lääkärin neuvosta pois Helsingin-lennolta 1978 – kone putosi järveen ja räjähti

  4. 4

    Mitä Mika Salon Ferrarille tapahtui Unkarissa 18 vuotta sitten? ”Olemme sopineet, ettei asiasta puhuta”

  5. 5

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  6. 6

    Poliisi loukkaantui kiinniottotilanteessa huoltamon pihalla Karkkilassa – joutui sairaalaan

  7. 7

    Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

  8. 8

    Poliisi selvittää Kontiolahden ampumahiihdon MM-kisojen kirjanpitoa

  9. 9

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  10. 10

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  2. 2

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  3. 3

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  4. 4

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  5. 5

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  6. 6

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  7. 7

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  8. 8

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  9. 9

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  10. 10

    Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  8. 8

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  3. 3

    Tarja Halonen jäi lääkärin neuvosta pois Helsingin-lennolta 1978 – kone putosi järveen ja räjähti

  4. 4

    Mitä Mika Salon Ferrarille tapahtui Unkarissa 18 vuotta sitten? ”Olemme sopineet, ettei asiasta puhuta”

  5. 5

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  6. Näytä lisää