Ruokauutiset

Valikko

Onko tässä paras resepti porsaan sisäfileelle?

Julkaistu:

Kokoliha-Karhunen
Sisäfilee on sian arvokkain osa. Pikkuinen pötkäle on maukas ja murea, mutta kokeilevan kokin kannalta myös hieman tylsä ruhonosa. Ajattelinkin valmistaa ruho numero 2306:n sisäfileen nyt alta pois.
Sisäfilee on hyvin vähärasvaista, sillä siinä on rasvaa vain noin 4,5 prosenttia. Possupedia.fi tietää kertoa, että sisäfileen mureuden salaisuus on sen sijainti osana isoa lannelihasta (psoas major). Lihas ei juuri rasitu sian liikkuessa, eikä sisäfileestä sen vuoksi tule sitkeää.

En ole vuosiin tehnyt ruokaa sian sisäfileestä. Aiemmin lähinnä paistelin fileepaloja pannulla kermakastikkeessa ja pyörittelin kokonaista fileetä grillissä. Nyt halusin tehdä jotain uutta.

Löysin Finecooking.com-sivustolta herkulliselta kuulostavan reseptin, jossa sisäfilee peitellään mausteisella leivänmurukuorella. Taikinakuori ei käsittääkseni ole mitenkään erikoinen tapa valmistaa lihaa, mutta itse en ole koskaan sitä kokeillut. Koska sisäfilee on vähärasvaista, annoin itselleni luvan tehdä fileen kylkeen kermaisen fenkoli-pecorino-risoton.

Otan fileen jääkaapista ja laitan uunin lämpeämään 225 asteeseen. Valmistelen fileen alla olevien ohjeiden mukaan. Mausteista lähtee muheva tuoksu.

Lihalämpömittari helpottaa huomattavasti kokkaamista. Se on ollut paras keittiötarvikeostokseni pitkään aikaan.

Sian sisäfilee mausteisessa leipäkuoressa:

1 sian sisäfilee
1,5 dl maustamatonta luonnonjogurttia
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sinappia
2 valkosipulinkynttä pilkottuna
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
2 dl murskattua vaaleaa leipää (vähän kovettunut kannikka murustuu helpommin)
1 tl sinapinsiemeniä
1 tl korianterinsiemeniä
1 tl kuminansiemeniä
1 rkl seesaminsiemeniä

Sekoita kulhossa jogurtti, 1 ruokalusikallinen oliiviöljyä, sinappi, valkosipuli, suola ja mustapippuri. Hiero seos sisäfileen ympärille. Murskaa sinapinsiemeniä ja korianterinsiemeniä hieman morttelissa. Sekoita leivänmuruset, sinapinsiemenet, korianterinsiemenet, kuminansiemenet ja seesaminsiemenet. Pyörittele sisäfilee seoksessa. Laita sisäfilee voideltuun vuokaan tai pellille leivinpaperin päälle. Jos leivänmuruja jäi yli tai tippui kääryleestä, asettele ne pötkylän päälle. Pirskottele pinnalle loput oliiviöljyt. Tökkää lihalämpömittari fileen keskelle. Laita filee uuniin keskitasolle 225 asteeseen. Laske uunin lämpötilaa 10 minuutin päästä 150 asteeseen. Anna fileen köllötellä uunissa vielä noin 25-30 minuuttia. Lihan sisälämpötilan pitäisi olla 68-70 astetta. Ota filee uunista ja anna sen huilata kymmenisen minuuttia. Leikkaa filee paloiksi.

Kun filee köllöttelee uunissa, valmistan risoton. Olen aiemmin kokannut jokirapurisottoa, josta on tullut todella hyvää. Nyt teen risoton soveltaen tätä reseptiä.

Kermainen fenkoli-pecorino-risotto:

1 keskikokoinen sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä pilkottuna
2 dl fenkolia pilkottuna
pala inkivääriä pilkottuna
4 dl risottoriisiä (esimerkiksi arborio)
2 rkl oliiviöljyä
8 dl kanalientä
2 dl kuivaa valkoviiniä
2 rkl voita
70 grammaa pecorino-juustoa raastettuna
1 dl kermaa
suolaa
mustapippuria myllystä

Kuullota pannulla oliiviöljyssä sipuli, valkosipuli, fenkoli ja inkivääri. Siirrä kuullotetut ainekset pannun laidalle, laita keskelle loraus oliiviöljyä ja kaada riisi siihen. Pyörittele riisiä ja anna sen kuullottua hetken. Yhdistä kanaliemi ja valkoviini. Kaada kanaliemi-valkoviini-seosta noin pari desiä pannulle ja sekoita. Anna nesteen haihtua. Kaada jälleen pari desiä kanaliemi-valkoviini-seosta pannulle ja anna taas haihtua. Toista tämä, kunnes neste on lopussa. Sekoita joukkoon voi, kerma ja pecorino-raaste. Mausta suolalla ja pippurilla.

Tajuan ottaa fileen uunista hieman myöhässä. Paistomittari näyttää jo 72 astetta. Annan fileen vetäytyä kymmenkunta minuuttia. Näin nesteen pitäisi pysyä paremmin lihan sisällä.

Leikkaan fileen runsaan sentin paksuisiksi siivuiksi. Asettelen siivut lautaselle risoton viereen.

Huomaan, että liha pääsi kuivumaan hiukan. Kuori maistuu todella herkulliselta. Mausteet peittävät hieman sisäfileen hentoa makua, mutta ei anneta sen nyt häiritä. Kermainen risotto täydentää setin.

Todella herkullista!

Raadin toinen jäsen piti enemmän kielestä, mutta omasta mielestäni tämä on paras sika-ateria tähän mennessä. Samalla se on myös maistuvin annos, jonka olen sian sisäfileestä koskaan onnistunut loihtimaan.

Löytyikö nyt paras resepti sian sisäfileelle?

Teknisen muutoksen vuoksi blogiin aiemmin kirjoitetut kommentit eivät välttämättä näy.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    3. 3

      Otto Warmbier laskettiin haudan lepoon – hautajaisissa erikoinen näyttely miehen matkatavaroista

    4. 4

      Näin käy naali kolossa Pohjoisessa – ”Vaimoni kyykisteli sillä tavoin”

    5. 5

      Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

    6. 6

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    7. 7

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    8. 8

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    9. 9

      Lauri teki monta turhaa reissua aamuyöllä, mutta viimein onnistui – katso upea utuinen kuva!

    10. 10

      Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä, siirtyy Chicago Bullsiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    4. 4

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    8. 8

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    9. 9

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    3. 3

      Otto Warmbier laskettiin haudan lepoon – hautajaisissa erikoinen näyttely miehen matkatavaroista

    4. 4

      Näin käy naali kolossa Pohjoisessa – ”Vaimoni kyykisteli sillä tavoin”

    5. 5

      Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

    6. Näytä lisää