Ruokauutiset

Kohta tuoksuu Kekkonen Juhlaolut ja Kekkonen ilmanraikastin

Julkaistu:

OLUT
Kekkosen syntymästä tulee kuluneeksi 115 vuotta. Sitä juhlistetaan oluella, omenaisella huonetuoksulla ja heijastimella.
Ensin oli Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen... Sitten tuli Kekkonen Keskiolut. Ensi viikolla lanseerataan Kekkonen Juhlaolut. Eikä siinä kaikki: maan entisen päämiehen nimellä on myynnissä muiden muassa Kekkonen-huonetuoksuja, Kekkonen-heijastimia ja Kekkonen-jääkaappimagneetteja.

Kekkonen Juhlaolut (4,2 %) on jatkoa aiemmin tänä vuonna lanseeratulle Kekkonen Keskioluelle (4,2 %).

– En tiedä juurikaan hauskempaa tapaa juhlistaa presidentti Kekkosen syntymäpäivää kuin maljan kohottaminen hänen nimikko-oluellaan. Kekkonen Juhlaoluessa yhdistyvät niin suomalainen maku ja puhtaat raaka-aineet kuin käsityöosaaminenkin, sanoo presidentti Kekkosen pojanpoika ja perikunnan suvun päämies Timo Kekkonen.

– Saimaan Juomatehtaalle Kekkonen-oluet ovat olleet menestys, mikä on myös vienyt yritystoimintaamme eteenpäin. Kekkonen-oluiden ansiosta olemme jo palkanneet panimolle lisää väkeä, mikä on iloinen asia näinä aikoina", sanoo Saimaan Juomatehtaan varatoimitusjohtaja Jussi Laukkanen.

Kekkonen Keskioluet ja muut Kekkonen by ArkiDesign -tuotteet ovat Urho Kekkosen arkiston ja Tasavallan Presidentin Arkistosäätiön hyväksymiä.

Urho Kekkonen syntyi 3. syyskuuta 1900. Hän kuoli 31. elokuuta 1986.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    5. 5

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    6. 6

      Kuvat ja video: Poliisi havainnollistaa sarjapuukotusta Turun keskustassa – paikalla useita poliiseja

    7. 7

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    8. 8

      70-luvun suosikkisarjassa ei tapahdu juuri mitään – silti se kiinnostaa edelleen suomalaisia

    9. 9

      ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

    10. 10

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    3. 3

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    6. 6

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    7. 7

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    8. 8

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    9. 9

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    5. 5

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    6. Näytä lisää