Ruokauutiset

Valikko

Tuoreita vihanneksia drinkeissä

Sokos Hotelli Tornin American Barissa kesän teemajuomat valmistetaan tuoreista ja raikkaista vihanneksista.

Mehulingot laulavat, kun Fresh Bar -teema tuo tiskille tuoreet vihannekset, marjat ja hedelmät. Mehuja puristetaan asiakkaiden toivomusten mukaan, ja American Barin maineikas henkilökunta antaa mielellään vinkkejä ja suosituksia mehuihin sekoitettavista ”terävistä” ainesosista.

-Meillä eletään vahvasti sesongin mukaan. Juomissa käytettävät vihannekset, hedelmät ja marjat saattavat vaihdella viikoittain, pääbaarimestari Mika Vitikka sanoo.

Heinäkuussa lingotaan metsämarjat ja kotimaiset vihannekset ja elokuussa käytämme sadonkorjuun antia. Pääasiallisesti raaka-aineissa pyritään suosimaan kotimaisia tuotteita.

Juomien makeuttamisessa käytetään mm. kotimaista luomuhunajaa, kuusenkerkkäsiirappia, luomu agave-siirappia sekä itse tehtyä vaniljasokeria ja chilisiirappia. Lisämakua juomiin saadaan esimerkiksi Ravintola Tornin tekemistä viinietikoista, unohtamatta tietenkään tuoreita yrttejä.

Muuttuvien cocktailien lisäksi listalta löytyy muun muassa Piparjuuri Gin Martini, Paprika Bloody Mary ja E-Free Carrot Cup, joka sisältää kuorineen lingottua appelsiinia, porkkanaa, luomuhunajaa, rakuunaa ja luomuginiä.

Fresh Bar-teema jatkuu American Barissa aina elokuun loppuun asti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  2. 2

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  3. 3

    Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

  4. 4

    Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

  5. 5

    Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

  6. 6

    Jani Sievinen julkaisi itsestään herkuttelumeemin 20 kiloa lihavampana: ”6 vuotta sitten ei olisi paljon naurattanut...”

  7. 7

    Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

  8. 8

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  9. 9

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  10. 10

    Neljää ulkomaalaistaustaista miestä epäillään taposta Tampereella – poliisi: ”Ei asuntoon ole vahingossa menty”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  3. 3

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  4. 4

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  5. 5

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  6. 6

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  7. 7

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  8. 8

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  9. 9

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  10. 10

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  2. 2

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  3. 3

    Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

  4. 4

    Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

  5. 5

    Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

  6. Näytä lisää