Ruokauutiset

Valikko

Oluenpanijalle olutkulttuuripalkinto

Julkaistu:

Porilainen tislaaja ja oluenpanija Mika Heikkinen on palkittu olutkulttuurin edistämisestä Hyvä Tuomas -tittelillä.

Porilainen tislaaja ja oluenpanija Mika Heikkinen on palkittu olutkulttuurin edistämisestä Hyvä Tuomas -tittelillä.

Heikkinen panee olutta Porin keskustassa sijaitsevassa Beer Hunters -ravintolapanimossa. Se on elävöittänyt Porin olutkulttuuria vuodesta 1998.

Heikkisen panema Mufloni Stout valittiin vuonna 2000 Helsinki Beer Festivalin parhaaksi olueksi. Oheisessa kuvassa Heikkinen (keskellä) ottaa tunnustuksen maltillisesti vastaan.

Vuonna 2001 Heikkinen alkoi myös tislata viskiä. Arvostettu englantilainen viskikirjoittaja Jim Murray valitsi vuoden 2009 viskiraamatussaan (Whisky Bible) Heikkisen tislaaman Old Buck -mallasviskin vuoden parhaaksi viskiksi manner-Euroopassa (European Mainland Whisky of the Year).

Hyvän Tuomaan ansionimi ja kunniakirja luovutetaan henkilölle, joka on ansiokkaasti edistänyt suomalaista olutkulttuuria. Valinnan takana on Olutliitto.

- Heikkisen työlle sekä ravintoloitsijana että oluenpanijana on ollut luonteenomaista

kunnianhimo, joka koituu asiakkaiden iloksi, toteavat valinnan tehneet vanhemmat Tuomaat.

Matti Vanhaselle antipalkinto

Pahan Nuutin arvon Olutliitto osoittaa Matti Vanhaselle. Paha Nuutti jaetaan henkilölle tai organisaatiolle, joka on pahiten jarruttanut olutkulttuuriamme.

Vanhasen pääministerikausina oluesta on tullut ongelmajuomisen syntipukki ja poukkoilevan alkoholipolitiikan käsikassara. Pääministeri on myös osasyyllinen Hartwallin Tornion panimon lakkautukseen, perusteluissa todetaan.

- Hartwallin emoyhtiö Heineken päätyi traagiseen ratkaisuun kasvaneen matkustajatuonnin takia. Matkustajatuonti taas on kääntynyt kasvuun alkoholiveron korotusten vuoksi, Olutliiton puheenjohtaja Jari Vaara sanoo.

Vanhasen johtama hallitus on antamassa maatiloille enintään 22 prosenttisten liköörien ulosmyyntioikeuden. Panimot saavat luvan jatkaa vanhoilla rajoituksilla, jotka ovat tehokkaasti estäneet pienteollisuuden synnyn ja kasvun. Oluenystävien

vetoomukset ovat kaikuneet kuuroille korville.

Ravintolat kärsivät

Matti Vanhasen hallituspolitiikka on kirpaissut myös suomalaisia olutravintoloita. Kun Vanhasen ensimmäisenä hallitusvuonna 2003 oluesta 24,3 prosenttia nautittiin anniskelupaikoissa, on ravintoloiden osuus Suomessa laillisesti myytävästä oluesta enää vaivaiset 13,5 prosenttia.

Suomella oli tänä vuonna mahdollisuus ravintolapalveluiden arvonlisäveron (alv) alentamisen yhteydessä laskea myös alkoholijuomien alvia. Arvonlisäveron ulottaminen oluihin ja viineihin olisi edistänyt mietojen tuotteiden nauttimista ruokaravintoloissa, mikä olisi heijastunut myönteisesti koko suomalaiseen tapa- ja juomakulttuuriin.

- Vanhasen päättäväisen politiikan seurauksena suomalaiset kantavat euronsa ulkomaille ja juovat oluensa kotona kalsarit jalassa. Kehitystä ei voi kuvata sivistysvaltiolle sopivaksi. Lukuisissa EU-maissa olut on osa ruoka- ja ravintolakulttuuria, puheenjohtaja Vaara toteaa.

Olutliitto ry.

on oluenkuluttajien valtakunnallinen ja yhteinen etujärjestö, joka edustaa Suomea Euroopan Oluenkuluttajien Liitossa (EBCU).

Hyvä Tuomas, palkitut 1994-2008

Sahtiyrittäjä Pekka Kääriäinen 1994, ylipanimomestari Boris Orlo 1995, ravintoloitsija Jarkko Kovasiipi 1996, messuisäntä ja ravintoloitsija Markku Korhonen 1997, keräilijä ja tietokirjailija Seppo Bonsdorff sekä panimomestari Kimmo Jääskeläinen 1998, olutjournalisti Unto Tikkanen 1999, ravintoloitsija Juha Lehto 2000, alkoholivirkamies Pentti Salmi 2001, johtava tutkija Silja Home 2002, olutasiantuntija Kari Likovuori 2003, ravintoloitsija Anssi Pyysing 2004, ravintoloitsija Otto Lamberg 2005, panimomestari Sam Viitaniemi 2006, toimitusjohtaja Rami Aarikka 2007 ja toimituspäällikkö Kari Ylänne 2008.

Paha Nuutti 1994-2008

Ex-ministeri Toimi Kankaanniemi 1994, Oy Alko

Ab 1997, Suomen Tullilaitos 1996, professori Pekka Puska, Kansanterveyslaitos 1999, Mainostoimisto SEK & Greyn suunnitteluryhmä, joka toteutti laittoman olutmainoksen televisioon 2000, kansliapäällikkö Markku Lehto, STM, 2002, peruspalveluministeri Liisa Hyssälä (kesk.) 2003, ylijohtaja Ilkka Suojasalmi, STTV 2004, toimitusjohtaja Jaakko Uotila, Alko Oy 2005, hallitusneuvos Ismo Tuominen STM 2006, toimitusjohtaja Antti Pankakoski, Altia 2007 ja ex-toiminnanjohtaja Mika Pyykkö, Terveyden edistämisen keskus 2008.

Lue lisää: Beer Hunter's ja Laitila aloittivat yhteistyön

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suora lähetys kello 02: Katso, kuinka Lauri Markkasen käy NBA:n varaustilai­suudessa!

  2. 2

    Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

  3. 3

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  4. 4

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  5. 5

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  6. 6

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  7. 7

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  8. 8

    Hittivideon sorsaemon erikoinen tausta paljastui – vilkkaalla Helsinginkadulla ei harhaillutkaan ”tavallinen pulliainen”

  9. 9

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  10. 10

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

  2. 2

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  3. 3

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  4. 4

    13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

  5. 5

    Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

  6. 6

    Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

  7. 7

    Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

  8. 8

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  9. 9

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  10. 10

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suora lähetys kello 02: Katso, kuinka Lauri Markkasen käy NBA:n varaustilai­suudessa!

  2. 2

    Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

  3. 3

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  4. 4

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  5. 5

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  6. Näytä lisää