Ruokauutiset

Valikko

U-käännös Yhdysvalloissa: ”Ruokavalio-ohjeet ovat olleet väärät jo vuosikymmeniä”

Julkaistu:

Ravinto
Voi ja munat ovat olleet mustalla listalla vuosikymmeniä, ja tuotteita on kehotettu terveyssyistä välttämään.
Brittilehti Daily Mailin mukaan kolesterolipitoiset munat ja voi ovat olleet ruokailijoiden syntilistalla jo 1970-luvulta. Kolesterolin on katsottu tukkivan verisuonia, aiheuttavan sydänsairauksia ja aivohalvauksia.

Nyt näyttää siltä, että voi ja munat eivät olekaan niin vaarallisia terveydelle kuin on pelätty.

Yhdysvaltojen hallitus on vapauttanut kolesterolin huolestusta herättävien ravintoaineiden listalta ja suurimmaksi huolenaiheeksi on noussut sokeri.

Näyttää siltä, että kolesterolipitoisten elintarvikkeiden kuten voin, äyriäisten, pekonin ja maksan välttämiskehotukset ovat olleet virheellisiä. Ravitsemusneuvontaa antava komitea ei aio enää varoittaa ihmisiä kolesterolipitoisista elintarvikkeista.

U-käännös on tulos lähes 40 vuotta kestäneille kolesterolivaroituksille. Kardiologi Steven Nissen sanoo, että päätös on oikea.

– Ruokavalio-ohjeet ovat olleet väärät. Ne ovat olleet väärät vuosikymmeniä.

Amerikkalaiset lääkärit ovat nyt siirtymässä pois kolesteroli ja tyydyttynyt rasva -varoituksista ja keskittymässä sokeriin suurimpana terveydellisenä uhkana.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

  2. 2

    Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

  3. 3

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  4. 4

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  5. 5

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  6. 6

    Huomasitko Mauno Koiviston hautajaisten koskettavinta hetkeä?

  7. 7

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  8. 8

    ”Painukaa hel***tiin täältä”: Republikaani­poliitikko hyökkäsi toimittajan kimppuun, lasitkin särkyivät – kuuntele

  9. 9

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  10. 10

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  2. 2

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  3. 3

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  4. 4

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  5. 5

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  6. 6

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  7. 7

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  8. 8

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  9. 9

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  10. 10

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

  2. 2

    Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

  3. 3

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  4. 4

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  5. 5

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  6. Näytä lisää