Ruokauutiset

Valikko

Tällaista ruokaa syödään Suomen vankiloissa – aidot kuvat paljastavat

Laitosruoka
Vangeille tarjotaan aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala.
IS sai haltuunsa suomalaisten vankiloiden lounaslistan ja kuvia yhden viikon lounaista. Kyseisellä viikolla vangit saivat syödäkseen rukiisia silakoita, broilerilasagnea, kirjolohi-juureskiusausta, savulihakeittoa ja lihapyöryköitä. Aterioihin kuuluu tuorelisäke, leipä, leipärasva ja ruokajuoma. Keiton kanssa vangeille ei tarjota tuorelisäkettä, vaan se korvataan muulla lisäkkeellä – tällä viikolla keiton kanssa sai piirakkaa.

Rikosseuraamuslaitoksen tarkastuspäällikkö Riitta-Leena Salovaara kertoi IS:lle lähettämässään viestissä, että lounaan kokonaiskustannukset ovat keskimäärin 3,66 euroa. Vankilalounaan arvonlisäverottomat raaka-ainekustannukset ovat sen sijaan keskimäärin 1,44 euroa.

Vertailun vuoksi Taloussanomat selvitti viime vuonna kouluruoan hintaa suurten kaupunkien palveluntuottajilta ja yhdestä pienemmästä kunnasta. Koululaisaterian raaka-aineet maksoivat keskimäärin 0,75–1,1 euroa.

Vangit saavat lounaan lisäksi aamupalan, päivällisen ja iltapalan. Vuonna 2014 vangin ravintopäivän kokonaiskustannukset olivat 7,88 euroa. Tästä elintarvikkeiden osuus oli 3,10 euroa.

Salovaaran mukaan vankilan ruokalista suunnitellaan siten, että koko päivän ruoat sisältävät keskimäärin 2800 – 2900 kilokaloria. Lounaan osuus päivän energiasaannista on keskimäärin kolmannes eli noin 950 kilokaloria.

Muutama päivä sitten IS kertoi, kuinka Yhdysvalloissa hämmästellään suomalaisia avovankiloita. Suomalaisvankien elämään tutustunut yhdysvaltalaistoimittaja ihmetteli, ettei suomalaisessa avovankilassa näy lähimaillakaan lukkoja, vartijoita tai univormuja. Yhdysvaltalaisen radiokanava PRI:n lähetyksessä esiteltiin Keravan ja Suomenlinnan avovankiloiden arkea.

– Meillä on pupuja täällä. Puputerapiaa, se on melko rentouttavaa, totesi huumausainerikoksista tuomittu vanki amerikkalaistoimittajalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perussuomalainen kulttuuriministeri herättää hämmennystä taiteilijoissa – ”Nyt on h-vetti irti”

    2. 2

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    5. 5

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    6. 6

      Suomeen tuodusta kurkumasta, currysta ja chilistä löytyi maaliväriä – asiantuntija: ”Syöpävaarallista ainetta”

    7. 7

      Hollannissa vierailevan kruununprinsessa Victorian tyyli ihastuttaa – edusti eleganttina sähkönsinisessä asussa

    8. 8

      Vilman ja Juuson suhteelle tyly loppu Temptation Islandilla: ”Heitän sen pellolle, kun päästään Suomeen!”

    9. 9

      Ronnie O’Sullivan ulos MM-kisoista – hämmensi taas käytöksellään

    10. 10

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    4. 4

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    5. 5

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    6. 6

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    7. 7

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    8. 8

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    9. 9

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    10. 10

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perussuomalainen kulttuuriministeri herättää hämmennystä taiteilijoissa – ”Nyt on h-vetti irti”

    2. 2

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    5. 5

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    6. Näytä lisää