Ruokauutiset

Valikko

Teresa Välimäki tuunaa: Uunilohi saa ylleen 2000-luvun mehukkaan hunnun

Teresa Välimäki tuunaa uudessa videosarjassa Ilta-Sanomien lukijoiden toivomia arkiruokia uuteen uskoon. Ensimmäisessä osassa uunilohi saa uudet vaatteet.
Tuttu tilanne jokaisessa suomalaisessa kodissa: töiden jälkeen on kiire saada ruokaa pöytään, eikä mitään uutta tule mieleen.

Ilta-Sanomien uutuussarjassa televisiosta tuttu kokki Teresa Välimäki tuunaa uuteen uskoon lukijoiden aiemmin tänä vuonna lähettämiä toiveita arkiruuista, jotka kaipaisivat uusia ideoita ja päivitystä 2000-luvulle.

Sarjan ensimmäisessa osassa Teresa ottaa käsittelyyn uunilohen. Videolla uunilohi saa ylleen helpon pestohunnun, jota voi käyttää myös pastaan. Herkullinen ja mehukas uunilohi on valmis pöytään vain 30 minuutissa.

Videolla Teresa antaa myös muita vinkkejä uunilohen valmistamiseen. Teresa tuunaa -videosarja ilmestyy ISTV:ssä joka toinen maanantai.

Pestokuorrutettu uunilohi

600 g lohifileetä

Ripaus suolaa

Pesto:

Nippu tai ruukku basilikaa

Nippu tai ruukku tilliä

1 dl manteleita, pähkinöitä, pinjansiemeniä

½ sitruunan mehu

2–3 rkl oliivi- tai rypsiöljyä

50 g parmesaanijuustoa raastettuna

Ripaus mustapippuria

Kuivaa lohifilee talouspaperilla ja nosta se leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Leikkaa fileeseen 3–4 cm välein viillot terävällä veitsellä. Ripottele fileen pinnalle suolaa ja jätä se hetkeksi maustumaan.

Laita uuni kuumenemaan 200-asteeseen.

Valmista sitten pesto. Hienonna basilikaa ja tilliä hieman veitsellä ja laita ne sauvasekoittimen kulhoon, tehosekoittimeen tai mortteliin. Rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi ja lisää ne sekä loput peston ainekset yrttien joukkoon ja sekoita tai vaivaa seos tasaiseksi. Tämä pesto saa jäädä karkeammaksi rakenteeltaan kuin tavallinen pastan kanssa nautittu pesto.

Lusikoi pesto lohifileen pinnalle ja ujuta sitä pintaan leikattuihin viiltoihin. Paista fileetä 200-asteisessa uunissa 15–25 minuuttia riippuen fileen paksuudesta. Älä paista lohifileetä liian kypsäksi, silloin se kuivuu. Lohi on parhaimmillaan sisältä vielä mehevänä. Kokeile kypsyyttä haarukalla, kun liha irtoaa kevyesti nahasta, lohi on kypsää.

Tarjoile pestokuorrutettu uunilohi keitetyn riisin, pastan tai perunoiden sekä raikkaan salaatin kera.

Vinkki1: Kokeile pestossa myös vaikkapa minttua tai sitruunamelissaa tillin tilalla.

Vinkki2: Voit ujuttaa fileeseen leikattuihin viiltoihin mozzarella- tai fetajuustoviipaleita ennen pestokuorrutusta, toimii!

Vinkki3: Vaihtamalla pestoon käytettyjä pähkinöitä ja siemeniä, saat siihen vaihtelua. Kokeile siis myös kurpitsan- tai auringonkukansiemeniä tai vaikkapa maapähkinöitä.

Katso täältä Ruokalan muut uunilohireseptit
  • Teresa tuunaa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Kevätmyräkkä iskee Suomeen lauantaina: Tuulenpuuskat 20 m/s – merellä myrskyä ja 4-metrisiä aaltoja

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    5. 5

      Koululääkärille sakot 11-vuotiaiden kaksospoikien kuolemasta

    6. 6

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    7. 7

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    8. 8

      80-vuotias pisti taskuun muutaman irtokarkin – kilohinnaksi tuli yli 4000 euroa

    9. 9

      Suku ei hyväksynyt naisen seurustelua turvapaikanhakijan kanssa Kauhavalla – veli syyllistyi kolmeen pahoinpitelyyn

    10. 10

      49-vuotias Baywatch-povipommi veti ylleen legendaarisen punaisen uimapuvun – niukka asu paljasti uskomattoman vartalon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    3. 3

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    4. 4

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    5. 5

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    6. 6

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    7. 7

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    8. 8

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    9. 9

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    10. 10

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Kevätmyräkkä iskee Suomeen lauantaina: Tuulenpuuskat 20 m/s – merellä myrskyä ja 4-metrisiä aaltoja

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    5. 5

      Koululääkärille sakot 11-vuotiaiden kaksospoikien kuolemasta

    6. Näytä lisää