Ruokauutiset

Viini sieltä missä lampaat kasvavat

Julkaistu:

VIINI
Pääsiäislammas on yksi parhaista punaviinin kumppaneista.
Mitä: Entisaikaan Suomessa hyödynnettiin useaan kertaan kerittyjä iäkkäitä lampaita, joiden villaista makua yritettiin monin konstein lievittää – esimerkiksi liottamalla lampaanviulua maidossa yön yli. Nykyään kaupassa myytävä lammas on nuorta karitsaa, eikä sillä ole villaista aromia.

Missä: Alko on satsannut pääsiäiseen. Joku ihmetteli maaliskuun uutuuksia maistellessaan, että punaviinit ovat kuin toistensa kopioita. Karitsan maku on aika nuoskea ja hento, nautaa riistamaisempaa, mutta rakenne vaatii viiniltä napakkuutta ja persoonallisuutta.

Miten: Jos haluaa päästä helpolla, hyvä karitsaviini löytyy maasta, jossa kasvatetaan perinteisesti lampaita, kuten Australiassa, Espanjassa ja Ranskassa.

Taru kertoo, että meren huuhtomaa ruohoa syövä lammas on parasta. Näin ollen Uusi-Seelanti, Ahvenanmaa ja Hailuoto tulevat mieleen.

Suositeltavat: Punaiseksi jätetyille kyljyksille ja karelle suosittelen vinkuvan tanniinista, kroatialaista 2011 Vina Laguna Festigia Cabernet’ta (20,10 €, 90 p.). Eteläafrikkalaisen Rust en Vreden 2011 Cabernet Sauvignon (24,80 e, 92) on tehnyt paluun ja käy riojamaisen tyylisenä yrttiselle viululle. Savustetun paistin ystävä on itsekin savulihamainen ja mausteinen kalifornialainen, 2012 Hess Allomi Cabernet Sauvignon (29,90 €, 91).

Erikoisuus: Pinot Noir on niin vahvasti linturuokien viini, että rohkeakin ottaa riskin. Rheingaun 2011 August Kesseler N (25,20 €, 91) voisi toimia hieman kypsempien karitsanfileiden ja perinteisen, kypsän särämme kanssa.

Jos punaviinit aiheuttavat migreeniä, valkoviinin ystävä voi koettaa onneaan varsinkin savustetun paistin kanssa: katalonialainen 2013 Raventos i Blanc Silencis (18,65 €, 90) tuoksuu yrttiseltä, jopa sikarinlehtimäiseltä.

Lue lisää pääsiäisestä ja viineistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    3. 3

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. 6

      Anna-Kristiina Mikkonen emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

    7. 7

      Kadonnut nainen löytyi poikkeuksellisella tavalla Floridassa – oli säilönyt tuoksuaan purkkiin

    8. 8

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    9. 9

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    10. 10

      Lennot kestävät nykyään pidempään kuin samoilla reiteillä vuosikymmeniä sitten – tästä se johtuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    7. 7

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    10. 10

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    3. 3

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. Näytä lisää