Ruokauutiset

Valikko

Viinien sokkomaistamisen maailmanmestaruus Ranskaan

Julkaistu:

Viini
Suomi on maailman kahdeksanneksi paras viinien sokkomaistajakansa, jos Ranskassa pidetyn kisan tuloksista vetää näin rohkean päätelmän.
Suomen nelihenkinen joukkue sijoittui viime viikonloppuna 18 joukkueen kisassa juuri pistesijojen ulkopuolelle eli kahdeksanneksi.

Sokkomaistamisen MM-kisat käytiin Champagnessa, Bollingerin ja Ayalan tiloissa.

Nelihenkisen joukkueen jäsenistä ainakin kahden täytyi olla amatöörimaistajia ja kaksi muuta saivat kuulua alan ammattipiireihin.

Suomen joukkue oli sama kuin vuoden 2012 ja 2013 kilpailussa: Eero Bomansson, Jukka Kornilow, Erkki Piituliainen ja Samu Viljanen.

Vuonna 2012 EM-kilpauissa joukkue oli neljäs ja 2013 MM-kilpailuissa kymmenes.
 
Tämän vuoden kilpailussa Ranska vei voiton selkeällä erolla.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  2. 2

    Tallipomo ihasteli Kimi Räikkösen paalupaikkakierrosta – ”Hämmästyttävän hieno”

  3. 3

    Jimi Hendrix shokeerasi Helsingissä 50 vuotta sitten – Remu Aaltonen mykistyi: ”En ole tähän päiväänkään mennessä semmoista nähnyt”

  4. 4

    Tuomaristo nuhteli Vetteliä – niukka tappio Räikköselle kismitti saksalaista

  5. 5

    Vaarallinen kohtaaminen tallentui Esan kameraan – kukaan ei tiedä, mitä sen jälkeen tapahtui

  6. 6

    Poliisi: Mies pakeni varastetulla pyöräkuormaajalla Lahdessa – 20 tonnin työkone syöksyi sillalta asfalttiin

  7. 7

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  8. 8

    Varikolla riehaannuttiin Räikkösen paalupaikasta – Kimiltä viileä vastaus

  9. 9

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  10. 10

    WP: Trumpin vävy ehdotti salaista viestintäkanavaa venäläisille – Asiantuntija: ”Onko tämä jekku?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  3. 3

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  4. 4

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  5. 5

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  6. 6

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  7. 7

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  8. 8

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  9. 9

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  10. 10

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  2. 2

    Tallipomo ihasteli Kimi Räikkösen paalupaikkakierrosta – ”Hämmästyttävän hieno”

  3. 3

    Jimi Hendrix shokeerasi Helsingissä 50 vuotta sitten – Remu Aaltonen mykistyi: ”En ole tähän päiväänkään mennessä semmoista nähnyt”

  4. 4

    Tuomaristo nuhteli Vetteliä – niukka tappio Räikköselle kismitti saksalaista

  5. 5

    Vaarallinen kohtaaminen tallentui Esan kameraan – kukaan ei tiedä, mitä sen jälkeen tapahtui

  6. Näytä lisää