Ruokauutiset

Tässä huippukokkien helpot reseptit lapsiperheelle - ota talteen

Julkaistu:

Ruoka
Suomalaislapsi syö noin 1,5 purkillista valmisruokaa päivässä. Huippukokit paljastavat omien lastensa helppotekoiset suosikkiruoat.
6-vuotiaan Mimi-tytön isällä, huippukokki Henri Alenilla on missio: lasten on saatava kotona ihan omien äitien tai isien tekemää ruokaa.

Muun muassa suosittua Muru-ravintolaa isännöivä Alen nostatti aiheesta keskustelun, sillä häntä ihmetyttää, miksi aikuiset, jotka eivät suostuisi syömään itse valmisruokia, syöttävät purkkiruokia pienille lapsilleen.

- Ihmiset ovat nykyään hyvin tiedostavia, mitä itse syövät, oli se sitten gluteenitonta, sokeritonta tai hifistelyruokaa, mutta lasten kanssa mennään siitä, missä aita on matalin.

- Kaikkiin lasten harrastuksiin viemisiin on kyllä aikaa, mutta ruoanlaittoon ei. Eikö paljon tärkeämpää olisi kasvattaa lasta niin, että hän oppii syömään hyvin ja terveellisesti myös vanhempanakin?

Suomalaislapset syövät THL:n tilaston mukaan vuoden ikäisenä noin 300 grammaa teollisesti tuotettua ruokaa päivässä. Käytännössä se tarkoittaa noin puoltatoista purkkia päivässä.



Yleisintä teollisten ruokien syönti on juuri 1-vuotiailla, sillä sen jälkeen siirrytään yleensä perheen normaaliin ruokaan. Vuoden ikäisistä 80 prosenttia on saanut teollista lihavalmistetta, 2-vuotiaista enää 30 prosenttia.

Luku on samaa luokaa hedelmä- ja marjavalmistuotteiden kohdalla.
Vaikka Alen lyttää purkkiruoan, samaan ruokaan perheen kanssa siirtyminen näkyy tilastossa lasten ravinnossa sokerin ja kovan rasvan nousuna. Teollinen ruoka sisältää siis enemmän öljyä ja vähemmän sokeria.

Olen ihan tietoinen näistä tilastoista ja noin se varmasti onkin. Niihin ruokiin voidaan lisätä myös vitamiinit pipetillä niin, että ne ovat täydellisiä ravintoarvoiltaan, mutta samaan aikaan ne voivat säilyä kaksikin vuotta.

- Söisitkö itse kaksi vuotta vanhaa ruokaa?

Alen korostaa, että hänen tarkoituksensa ei missään nimessä ole haukkua tai syyllistää ketään vaan kannustaa ja herättää vanhempia tekemään lastensa ruoka itse.

- Ihmisiä tässä kaikki ollaan. Välillä on kiire, eikä aina jaksa. Tässä kuitenkin kasvatetaan seuraavaa sukupolvea, jonka soisi syövän muitakin kuin roiskeläppiä ja valmislihapullia, ihan oman makuaistinsa ja terveytensä vuoksi.

Alenin 6-vuotiaan tyttären suosikkiruoka on tällä hetkellä siika-purjo-perunasose.

- Kun Mimi oli alle vuoden, tein hänelle paljon kurpitsasosetta. Simpukoista tuli suuri herkku 1,5-vuotiaana, sillä ne ovat helppoa sormiruokaa. Sinihomejuustokin menee, sillä moni maku on kiinni ihan vanhemman omasta asenteesta, Alen kertoo.

- Tulee tietenkin päiviä, jolloin se herkkuruoka onkin ihan kamalaa. Arki on arkea meilläkin.


"Tehkää sama ruoka koko perheelle"


Jos lastenruoan teko tuntuu liian vaikealta, kahden pikkupojan isällä
Kari Aihisella on yksi vinkki: syökää samaa ruokaa koko perheessä ja tehkää sitä yhdessä.

Aihisen mielestä itse tehtyä ruokaa ei tarvitse erotella aikuisten ja lasten osiin esimerkiksi mausteiden, rasvan tai suolamäärän vuoksi - saati tehdä lapselle aivan eri ruokaa.

- Hyviä koko perheen ruokia ovat vaikkapa keitot. Niitä on helppo soseuttaa pienimmille, jos on tarve, mutta isommat saavat kuitenkin ruokaansa rakennetta. Jos oppii jo pienenä, että kaikki on pelkkää sileää mössöä, muun syöminen on vaikeampaa myöhemmin, Aihinen lataa.



Hän on paitsi 4-vuotiaan Kasperin ja 2-vuotiaan Vernerin isä, myös keittiöpäällikkö Savoyssa, joka on yksi Suomen arvostetuimmista ravintoloista. Televisiossa hän tekee kaappauksia keittiöihin, joissa ruoanlaitto ei onnistu.

Aihinen muistuttaa, että erikoisemmatkin ruoka-aineet maistuvat, jos lapsi pääsee katsomaan niiden käsittelyä keittiössä ja näkee, miten ne päätyvät lautaselle.

- Mekin teimme yhtenä iltana Kasperin kanssa sinisimpukkakeittoa, koska hän halusi. Kävimme ostamassa simpukat, pesimme ja keitimme ne yhdessä. Kasper söi suoraan kattilasta kaksi simpukkaa, mutta ei siitä tullutkaan rakkautta ensipuraisulla, Aihinen nauraa.

Lasten purkkiruokien huonoimpana puolena Aihinen pitää sitä, että ne opettavat teollisten ruokien makuun.

- Jos lapsi luulee, että ruoka tulee aina purkista, ei hän osaa myöhemminkään pyytää muuta. Siksi valmisnuudelit tai -lihapullat kelpaavat vanhempinakin.



Huippukokkien reseptit


1. Henri Alen: "Oikeasti hyvänmakuinen kalaperunasose"

- 5 dl kuorittua, paloiteltua puikulaperunaa
- 2 dl pilkottua purjoa
- 1 valkosipulinkynsi
- 1 siikafilee (noin 200 g)
- 2 tl sitruunamehua
- noin 6 dl vähäsuolaista kanalientä
- 1 tl voita

Kuullota perunat, purjo ja valkosipulinkynsi voissa. Lisää liemi ja sitruunanmehu. Hauduta, kunnes peruna on täysin kypsä. Poista siiasta nahka ja ruodot ja paloittele.
Heitä siika mukaan ja hauduta vielä viisi minuuttia. Aja tasaiseksi soseeksi.

Perustelu:
"Inspiraation lähteenä toimii klassinen vichyssoise eli sosekeitto. Tämä on osoitus siitä, että helppo voi olla todella hyvää."

2. Henri Alen: "Mintulla maustettua karitsapastaa"

- 200 g karitsan jauhelihaa
- 1 pieni sipuli
- 1 porkkana
- 1 prk tomaattimurskaa
- 1 valkosipulinkynsi
- tl kuivattua minttua
- noin 4 dl lihalientä
- 1 dl pientä kuviopastaa, kuten simpukkapastaa
- 1 rkl oliiviöljyä

Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja raasta porkkana. Hienonna valkosipuli. Kuullota liha ja kasvikset sekä minttu öljyssä. Lisää mukaan tomaattimurska ja liemi. Hauduta 20 minuuttia. Lisää mukaan pasta ja hauduta vielä 10 minuuttia.

Perustelu: "Tämä simppeli pasta totuttaa lapsen karitsan makuun, jota ei lastenruokahyllystä löydy. Minttu on usein mieluinen maku lapsille, ja pieni kuviopasta tuo ruokaisuutta. Lihan osuus on aika pieni reseptissä, mutta näin ruoasta ei tule liian voimakkaan makuista."

3. Kari Aihinen: "Vernerin suosikki eli nakki-vihanneskeitto"
(ohje neljälle)

- 700 g perunoita
- 500 g porkkanoita
- 1 pieni purjo
- 1 iso paprika
- 1 prk luomumaissin jyviä
- 1 palsternakka
- 2 l vettä
- 1 kasvisliemikuutio
- 1 tl currya
- 1 pkt nakkeja tai makkaraa
- koristeluun tuoreita yrttejä (persiljaa tai rakuunaa)
- voita freesaamiseen

Kuori ja paloittele perunat, porkkanat ja palsternakka. Halkaise, pese ja viipaloi purjo ja paloittele paprika. Freesaa vihanneksia ja juureksia voissa muutama minuutti, mutta älä anna niiden ottaa väriä.
Lisää curry jo freesauksen alkuvaiheessa. Saat paremmin curryn maun esille, ja siitä tulee pehmeämmän makuista.
Lisää freesattujen vihannesten päälle vesi ja vihannesliemikuutio. Keitä miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia tai kunnes juurekset ja vihannekset ovat kypsiä.
Paista odotellessasi nakit tai makkarat voissa, niin saat niihin kauniin, herkullisen värin ja paremman maun. Lisää maissi ja paistetut nakit tai makkarat keittoon.
Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla ja maista. Viimeistele tuoreilla, silputuilla yrteillä. Muista, että keitot ovat aina parempia seuraavana päivänä.

Perustelu: "Tässä on yksi superlemppari, jota olemme syöneet eilen ja tänään. Varsinkin herra Vernerin, 2, ehdoton lempiruoka. Eikä tarvitse soseuttaa: herra vetelee tämän mennen tullen tällaisena."

4. Sasu Laukkonen: "Helppo ja herkullinen sienipasta"
(ohje kahdelle)

- 3 dl spelttipastaa (Sunspelt, jossa keittoaika 4 minuuttia)
- 1 dl ruokakermaa
- pkt metsäsienikuutioita (löytyy kaupoista paketissa)
- rkl rypsiöljyä
- mausteet kuten haluaa, esimerkiksi mustapippuria ja yrttejä
- parmesanraastetta

Keitä pastaa kiehuvassa vedessä 3-4 minuuttia ja siivilöi. Säästä hieman keitinvettä pastojen joukkoon, noin 2 rkl. Freesaa valutetut sienet öljyssä, lisää kerma ja hauduta kerma puoleen, noin 4-5 minuuttia. Lisää mausteet kastikkeeseen ja sitten pasta vesineen. Anna vetäytyä noin 3 minuuttia, sekoita ja laita lautasille. Raasta juusto pintaan.

Perustelu: "Tämä on tyttäreni Ineksen, 5, lemppariohje."

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    2. 2

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    3. 3

      Steve Bannon antoi palaa – haukkui äärioikeiston pelleiksi, sulki pois sotilaallisen ratkaisun Pohjois-Koreassa

    4. 4

      IS vertaili sääennusteet – Kumpi tietää tarkemmin, Foreca vai Ilmatieteen laitos?

    5. 5

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    6. 6

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    7. 7

      Video hurjasta lihaskrampista villitsee netissä – Bull Mentula kuvasi saman ilmiön pohkeessaan: ”Kuin siinä eläisi pieni olio”

    8. 8

      Huumeongelma räjähti käsiin Yhdysvalloissa – Ryan, 26, oli juuri pääsemässä hoitoon, kun hänet löydettiin kuolleena

    9. 9

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    10. 10

      Ylen gallup: Vihreät kiilasi keskustan ohi Suomen toiseksi suosituimmaksi puolueeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    2. 2

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    3. 3

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    4. 4

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    7. 7

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    8. 8

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    9. 9

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    10. 10

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    2. 2

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    3. 3

      Steve Bannon antoi palaa – haukkui äärioikeiston pelleiksi, sulki pois sotilaallisen ratkaisun Pohjois-Koreassa

    4. 4

      IS vertaili sääennusteet – Kumpi tietää tarkemmin, Foreca vai Ilmatieteen laitos?

    5. 5

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    2. 2

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    3. 3

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    4. 4

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. Näytä lisää