Ruokauutiset

Pubiruokaa ja vähän fiinimpää

Julkaistu:

Ravintola
Hans Välimäki seuraa suuren maailman trendejä ja esikuvatkin hän myöntää, mutta torstaina avattava Välimäki-ravintola tarjoaa ainutlaatuisia makuja.
Kun Hans Välimäki oli haudannut kahdella Michelin-tähdellä palkitun ravintolansa Helsingissä, hänellä oli jo mielessään seuraavat liikkeet.

Monet huippunimet eri puolilla maailmaa ovat downshiftanneet eli leppoistaneet tähtipaikkojaan tai kehittäneet niiden ohelle rennompia, helpommin lähestyttäviä ravintoloita. Välimäelle se merkitsi gastropubin perustamista entisen Chez Dominiquen tilalle

Vaikka tamperelaislähtöinen keittäjä on Lidlin mannekiini, hampurilaisravintolan (Midhill) luoja ja aasialaisherkkuja pirkanmaalaiseen makuun tarjoilevan Masun kehittäjä, iso osa hänessä vetää edelleen "hitaamman" ja "vaativamman" kokkauksen pariin. Siksi viime viikolla avautuneen Rikhardsin kylkeen avautuu torstaina Välimäki-niminen ravintola.

Esikuva löytyy New Yorkista. Välimäki myöntää suoraan, että 2009 perustettu Chef's Table at Brooklyn Fare toimi kiihdykkeenä. Brooklynilaisessa kolmen tähden ravintolassa  on tuplamäärä asiakaspaikkoja Välimäen nimikkoravintolaan nähden: Välimäen hevosenkengän  muotoisen pöydän ääreen on sovitettu vain kahdeksan tuolia.

Melko intiimiä.

15 ruokalajin menu

Voi olla synti pitää Rikhardsin mustaa makkaraa helposti valmistettavana pubiruokana, mutta Välimäki-ravintolan 15 ruokalajin menu (175 euroa) kertoo yhdellä vilkaisulla sen, että ”älä yritä valmistaa näitä kaikkia kotona”.

Mistään ikuisuuksia asetteluun vaativasta nukkekotiruoasta ei ole kyse, vaan annokset ovat selkeitä, hyvän kokoisia ja niissä tuntuu olevan selvä ajatus taustalla.

Tämä kävi selväksi ensi-illan alla, kun Välimäki oli kutsunut pienen testijoukon maistelemaan keittiön tekosia.

Makumaailma on jonkin verran velkaa Japanille, eikä se yllätä lainkaan, kun Hans Välimäki kertoo käymästään kokkikurssista nousevan auringon maassa.

-  ”Vali-maki” kuulosti paikallisten mielestä hyvin japanilaiselta nimeltä, Välimäki muistelee vuosien takaista vierailuaan ja saamiaan vaikutteita.

Ensitesti: Upeita makuja hillitysti

Testimenun annoksissa hyödynnettiin idän herkkuja, kuten sakea, yuzua ja calamansia.

Kampasimpukka saken, kurkun ja piparjuuren kera avasi pelin herkkävireisesti samppanjalasillisen kera.

Saksalaisella rieslingillä huuhdeltu "Foie Torchon" vei ankanmaksakokemukset uudelle tasolle. Samainen, karamellisoidulla aprikoosilla kruunattu annos löytyy pubin puolelta.

Valkoinen parsa hollandaise-kastikkeella on kevään klasikko, mutta kastikkeeseen lorautettu yuzu-mehu ei ole peräisin joka kokin niksikirjasta. Tavanomaisen näköistä, mutta tavallisen yläpuolella.

Beef "Onglet" oli yhtä kuin Ranskasta rantautunut kuvepihvi tryffelikastikkeella. Täsmällisesti valittu bordeaux'lainen sai räntäsateen piiskaaman Korkeanvuorenkadun näyttämään hetken  kauniilta.

Otos menusta päättyi kahteen makeaan: Calamansi & sweet potato yhdisteli piimää, japanilaisia mustapapuja, bataattia ja filippiiniläistä limettiä (calamansi).  Mielenkiintoista! - ja parempaa kuin se äkkiseltään kuulostaa. Päätteeksi macarone-leivos, joka saattaa horjuttaa tusina-macaroneihin kyllästyneiden uskoa.

Kauden mukaan

Välimäen menu vaihtelee vuodenaikojen mukaan tyyliin ”sitä tehdään mitä saadaan”. Välimäen mukaan kesä on helppoa aikaa Suomessa ravintoloitsijalle. Kun syksy tulee, saadaan sieniä ja riistaa, Välimäki innostuu hetkeksi, mutta talvesta ei sitten hänelläkään ole kovin paljon puhuttavaa.

Hans Välimäki aikoo kokata nimikkoravintolansa hellan ääressä, muttei  jokaisena päivänä.

Ensimmäinen virallinen kattaus Välimäessä on torstaina klo 18. Ravintola on auki ke-la, kattaukset klo 18 ja 21. Toukokuussa löytyy vielä joitakin vapaita paikkoja.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    3. 3

      Poliisin operaatio esti toisen terrori-iskun – viisi kuoli, epäillyillä räjähdevyöt

    4. 4

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    5. 5

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    6. 6

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    7. 7

      IS Barcelonassa: Heather, 29, auttoi terrori-iskun uhreja: ”Näin ihmisiä maassa, pieniä lapsia, naisia, verta kaikkialla”

    8. 8

      Satelliittikuvista heräsi huoli: Havitteleeko Pohjois-Korea ydinasetta, jolla voisi kiertää Yhdysvaltain ohjuspuolustuksen?

    9. 9

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    10. 10

      Poliisi: Kaksi kuollut epäillyssä pommiräjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    6. 6

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    9. 9

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    10. 10

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    3. 3

      Poliisin operaatio esti toisen terrori-iskun – viisi kuoli, epäillyillä räjähdevyöt

    4. 4

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    5. 5

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    6. Näytä lisää