Ruokauutiset

MasterChef Suomi - Helena Ranta söi kauheata merimakkaraa Islannissa

Julkaistu:

VIDEO
Oikeushammaslääkäri Helena Rannan tielle on eksynyt ruokaällötyksiä.
Estonian uppoamisesta alkaneet työt ovat vieneet oikeushammaslääkäri Helena Rantaa selvittämään sotarikoksia, joukkomurhia ja katastrofeja.

Intohimoinen sienestäjä ja ruoantekijä on helppo nähdä mukana ensi viikon tiistaina nähtävässä MasterChef Suomi -jaksossa, jossa kerätään rahaa UN Womenin työhön maailman naisten ja tyttöjen hyväksi.

- Naisille ovat tärkeää maanomistusolot ja se, että he saavat nauttia työnsä tuloksista, eivätkä miehet vie rahoja. Kun ruoan hinta nousee, se koskettaa kehitysmaissa erityisesti naisia. He vähentävät syömistään, että lapselle jää ruokaa, UN Womanin valtuuskuntaan kuuluva Helena Ranta sanoo.

Hyvän tekeminen tapahtuu televisiossa käytännössä niin, että sata vierasta maksoi illalliskortista ravintola Kiilassa. Kuusi kilpailijaa tekee ruokaa illallisvieraille, jotka saavat samalla päättää illan voittajaparin. Rannan pöydässä istuivat muun muassa presidenttipari Martti ja Eeva Ahtisaari.

- Eevan tunnen muuten ja Martin työn kautta. Se lähti liikkeelle Balkanilta. Meille on tapahtunut kaikenlaista. Kerran odotimme Genevessä kaksi viikkoa YK:lta lupaa, pääseekö delegaatiomme Jeninin pakolaisleirille. Martti sanoi, että vaikka muut luovuttavat, sinä jäät viimeiseksi tänne. Saavuimme yhdessä pois Suomeen vapuksi, Ranta muistelee.

Ranta on ollut Ahtisaarilla ruokavieraanakin, muttei ole itse tarjonnut ruokiaan heille.

- Tykkään tehdä ruokaa. Tein yhden pitkän illallisen Tšehovin novellin mukaankin. Joskus teen yksinkertaista, joskus piperrän. Eineksiä en suostu syömään, kahta yrttipuutarhaa pitävä aktiivinen eläkeläinen kertoo.

Mieleenpainuvimmat ruokakokemukset ovat ulkomailta.

- Kun olin menossa Kilimanjarolle, söin tienposkessa mahtavan mureata lammasta. Kiinan Pekingissä olin +10-konferensissa, jossa syötiin aivan kauheata merimakkaraa. Islannissa oli taas kansainvälinen tieteellinen kokous, jossa meillä maistatettiin mädätettyä hainevää. Otin pienen palan ja nielaisin sen kokonaisena, hän puistelee päätään.

Ravintoloitsija ja MasterChefin tuomari Sikke Sumari on hyväntekeväisyysohjelman toinen keulakuva. Hän äityy jatkamaan Islannista, jossa Sumari nautti elämänsä pari parasta ateriaa.

Menimme kalastaja-aluksella merelle ja söimme aivan tuoreita kampasimpukoita. Sitten löysimme pienen rantakuppilan, jossa oli aivan taivaallista hummeria, Sumari muiskuttaa huuliaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

    4. 4

      Putin ja Niinistö skoolasivat kuohuvalla – Höyrylaivan kapteeni kertoo, kuinka presidenttien matka sujui

    5. 5

      Suomalaisille komea kolmoisvoitto Urriassa – Latvala, Lappi ja Suninen hurjassa vauhdissa!

    6. 6

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    7. 7

      Narahtiko Khloe Kardashian kuvanmuokkauksesta? Pikkuruinen vyötärö herätti fanien epäilykset: ”Järkyttäviä Photoshop-mokia”

    8. 8

      Arvostettu amerikkalaislehti julkaisi reportaasin kainuulaiselta suolta – ”Suomessa tapahtuu jotain outoa”

    9. 9

      Tullin kuvat rankoista viinalasteista: Yhdestä autosta löytyi jopa 3000 litraa alkoholia – ”Kun auto laahaa, niin näet heti”

    10. 10

      AL: Soini pitää perussuomalaisia nykyään ihmisvastaisena puolueena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    9. 9

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    10. 10

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

    4. 4

      Putin ja Niinistö skoolasivat kuohuvalla – Höyrylaivan kapteeni kertoo, kuinka presidenttien matka sujui

    5. 5

      Suomalaisille komea kolmoisvoitto Urriassa – Latvala, Lappi ja Suninen hurjassa vauhdissa!

    6. Näytä lisää