Ruokauutiset

Auchentoshan voitti taas

Julkaistu:

Auchentoshan-tislaamon Three Wood voitti jälleen Helsingin viskifestivaalin kilpailun.
Järjestyksesään kolmas Uisge-viskifestivaali alkoi torstaina parhaiden viskien palkitsemisella.

Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla vuoden parhaaksi viskiksi julistettiin skottilainen Auchentoshan Three Wood. Se voitti kisan myös 2011.

Toiseksi parhaaksi valittiin Highland Park 21 yo. Kolmanneksi parhaaksi arvioitiin Bunnahabhain 18 yo.

Mitalisijoille yltäneet skottiviskit valittiin yhdeksästä sarjavoittajasta.

Kilpailun järjestäjän mukaan yllättävin tulos löytyy Highlands-sarjasta. Sen voittajai Cú Dubh on musta viski, joka sisältää nuorta tislettä ja
väriin ja jopa maustamiseen vaikuttavaa karamellia.  Asiantuntijapiireissä mustat viskit eivät ole nauttineet arvostusta.

Yhtenä sarjana oli pohjoismaiset viskit. Sarjan voitto meni Lahteen.

Kaksipäiväisen tapahtuman alla järjestetyn viskikisan tulokset perustuvat viskiammattilaisista ja -harrastajista kootun tuomariston sokkona tehtyihin arvioihin.

Tässä ovat eri sarjojen parhaat:

Skotlantilaiset single malt -viskit, Lowlandin alue:
1. Auchentoshan Three Wood
2. Littlemill Vintage 1991 21 yo (pullottaja Edition Spirits)
3. Auchentoshan 12 yo

Skotlantilaiset single malt -viskit, Highlandin alue:
1 Cú Dhub Single Malt
2 BenRiach Sherry Wood 12 yo
3 Glenmorangie “Extremely Rare” 18 yo

Skotlantilaiset single malt -viskit, Islayn saari:
1 Bunnahabhain 18 yo
2 Bowmore 18 yo
3 Bowmore Darkest 15 yo

Skotlantilaiset single malt -viskit, Saaret (pl. Islay) ja Campbeltown :
1. Highland Park 21 yo
2. Isle of Jura 16 yo
3. Isle of Jura Vintage 1999 Bourbon XU Heavy Peated

Skotlantilaiset sekoiteviskit, eri mallasviskien sekoitteet ja jyväviskit:
1. Monkey Shoulder Blended Malt
2. Chivas Regal 25 yo
3. The Big Smoke

Irlantilaiset viskit:
1. Jameson ”Rarest Vintage Reserve” 2007
2. Bushmills 16 yo
3. Jameson ”Limited Reserve” 18 yo

Japanilaiset viskit:
1. Yamazaki 12 yo
2. Yamazaki 18 yo
3. Nikka Yoichi 20 yo

Amerikkalaiset viskit:
1. Sazerac Straight Rye
2. Maker’s Mark
3. Eagle Rare Single Barrel 10 yo

Pohjoismaiset viskit:
1. Teerenpeli Distiller’s Choice Kaski 
2. Mackmyra Moment Skog 
3. Mackmyra Special 07

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    4. 4

      Suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Jyväskylän MM-rallissa – ”Ei täällä p**kele voi ajaa niin hiljaa!”

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. 6

      Oikeus hylkäsi syytteen: Mies ei valmistellut ex-kumppaninsa vahingoittamista – urheilutoimittaja pääsi heti vapaaksi

    7. 7

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    8. 8

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    9. 9

      Junaonnettomuus Barcelonassa – liki 50 loukkaantunut

    10. 10

      Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    10. 10

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    4. 4

      Suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Jyväskylän MM-rallissa – ”Ei täällä p**kele voi ajaa niin hiljaa!”

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. Näytä lisää