Ruokauutiset

Valikko

Tamperelainen: Aamukaljat historiaan – viranomaiset ehdottavat siirtymistä suoraan päiväkaljaan

Tamperelainen-lehti uutisoi viranomaisten muistiosta, jossa on näkemyksiä uuden alkoholilain pohjalle. Muistiossa on radikaaleja uudistuksia.
Tamperelaisen mukaan Valviran ja aluehallintovirastojen yhteinen alkoholihallinto ehdottaa luopumista anniskelusta kello 9–11. Sama laki tulisi myös päivittäistavarakaupalle ja Alkolle. Poikkeuksia sallittaisiin vain matkailullisista syistä, esimerkiksi lentokentällä.

Toisin sanoen illan tasoittavat tai päivän avaavat aamukaljat jäisivät historiaan. Oluenjuojat siirtyisivät suoraan päiväkaljaan.

Lehden mukaan muistio ei suoraan ehdota alkoholinmyyntikieltoa kauppoihin lauantai-iltaisin ja sunnuntaisin, mutta ehdotuksena on, että juomien myynti tapahtuisi Alkon aukioloajan mukaisesti.

Tamperelaisen mukaan huvipuistojen anniskeluluvat halutaan poistaa. Lupia ei myöskään haluta tulevaisuudessa antaa joulutoreille ja -kaduille. Alkoholin myynti voidaan kieltää myös jäähallien käytävillä.

Muistiossa on Tamperelaisen mukaan myös myönnytyksiä. Yksi niistä on se, että vastaisuudessa tulisi lupa anniskella yksi olut ja yksi väkevä yhdessä. Se on ollut yleinen käytäntö vuosikausia, mutta jyrkästi kiellettyä. Viranomaiset eivät ole voineet käytännössä valvoa määräystä.

Ota kantaa

Kumpi on parempi aika aloittaa anniskelu?

Kello 9 48% Kello 11 52%
Ääniä yhteensä 15760

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

    3. 3

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    4. 4

      Onko tässä Pohjois-Korean kylmähermoisin upseeri? Hyppäsi ohjuskoetta juhlineen Kim Jong-unin reppuselkään

    5. 5

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    6. 6

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    7. 7

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    8. 8

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    9. 9

      Nopeita autoja ja uskomattomia kaunottaria: Tässä ovat F1-varikon seksikkäimmät formulavaimot – katso kuvat

    10. 10

      Katso video! Toista lastaan odottava prinsessa Sofia edusti häikäisevän upeana tulenpunaisessa iltapuvussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. 6

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    7. 7

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    8. 8

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    9. 9

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    10. 10

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

    3. 3

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    4. 4

      Onko tässä Pohjois-Korean kylmähermoisin upseeri? Hyppäsi ohjuskoetta juhlineen Kim Jong-unin reppuselkään

    5. 5

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    6. Näytä lisää