Reseptit

Lämmin broilerisalaatti ja passionvinegrette

Broilerisalaatti on näppärä arkiruoka.

Ainekset

4
broilerin rintafileetä
4 rkl
oliiviöljyä
1
valkosipulin kynsi
erilaisia salaatteja neljälle
1
punainen paprika
1
keltainen paprika
8
aurinkokuivattua tomaattia
8
säilöttyä artisokansydäntä
8
kirsikkatomaattia
1/4
cantaloupe- tai hunajamelonista
Passionvinegrette:
2
passionhedelmää
4 rkl
oliiviöljyä
2 tl
hunaja-omenaviinietikkaa
mustapippuria
2 tl
sokeria
1/2 dl
vettä

Valmistusohjeet

  1. Halkaise rintafileet pituussuunnassa kahtia. Viipaloi kuorittu valkosipulin kynsi ja sekoita öljyn kanssa. Sivele fileet mausteöljyllä. Peitä kelmulla ja anna maustua sen aikaa kun teet salaatin ja kastikkeen.

    Pese ja revi salaatit. Suikaloi paprikat, kuivatut tomaatit ja meloni. Sekoita ainekset. Pariloi artisokat nopeasti pannulla.

  2. Valmista kastike. Halkaise passionhedelmät, kaiva hedelmälihat lusikalla kattilaan. Lisää vesi ja sokeri, kiehauta ja siirrä jäähtymään. Lisää joukkoon etikka ja siivilöi. Lisää oliiviöljy ja mustapippuri.

    Lisää kastike salaatin joukkoon tai tarjoa kastike erikseen, varsinkin, jos salaatti joutuu odottamaan syöjiä.
  3. Aseta salaatti keoksi lautasen keskelle ja aseta hakaistut kirsikkatomaatit ja pariloidut artisokat ympärille. Koristele esim. herneenversoilla. Paista nopeasti broilerifileet pannulla ja nosta salaatin päälle. Tarjoa heti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    4. 4

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    5. 5

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    8. 8

      Kuvat: Turun kirjastosilta valaistiin Suomen lipun väreihin Turun puukotusuhrien kunnioittamiseksi

    9. 9

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    10. 10

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    4. 4

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    9. 9

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    4. 4

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    5. 5

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    6. Näytä lisää