Reseptit

Valikko

Lihamureke ja juuressosetta

Ainekset

600 g
jauhelihaa
2
sipulia
1
valkosipulin kynsi
1 dl
korppujauhoja
1-2 dl
lihalientä
suolaa ja pippuria
150 g
emmental-juustoraastetta
sienikastike:
200 g
tuoreita sieniä
1
sipuli
2 rkl
voita
2 rkl
vehnäjauhoja
2 dl
vettä
2 dl
kermaa
1 tl
timjamia
suolaa ja pippuria
juuressose:
4
perunaa
1/4
selleri
4
porkkanaa
nokare
voita
suolaa ja pippuria
1 tl
kuivattua timjamia
vettä tai porkkanamehua

Valmistusohjeet

  1. Lihamureke:
    Turvota korppujauhot lihaliemessä. Hienonna sipulit ja kuullota ne öljytilkassa pehmeiksi. Jäähdytä ja sekoita jauhelihan joukkoon. Lisää massaan myös korppujauhot ja sekoita tasaiseksi. Mausta suolalla ja maustepippurilla. Paista halutessasi koepulla paistinpannulla. Painele jauhelihataikina leivinpaperille tai kelmulle tasaiseksi levyksi ja ripottele pinnalle juustoraaste. Kääri mureke paperin tai kelmun avulla tiukaksi rullaksi ja paista 200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

    Sienikastike
    Hienonna sienet ja sipuli. Sulata voi kasarissa ja lisää sienet sekä sipulit. Anna niiden kuullottua mutta ei ruskistua. Ripottele päälle jauhot ja timjami, sekoita ja lisää vesi sekä kerma. Anna kiehua n. 10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.

    Juuressose
    Kuori ja pilko juurekset. Kuullota niitä muutama minuutti voissa. Kun juurekset alkavat paahtua lisää vettä sen verran, että ne juuri ja juuri peittyvät. Lisää myös timjami. Keitä kunnes juurekset ovat kypsiä ja soseuta yleiskoneella tai sähkövatkaimella. Lisää keitinlientä niin, että saat soseesta sopivan paksuista. Mausta suolalla ja pippurilla.

    reseptit: Alex Nurmi
  • Pääruoka

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Naiset polttavat burkiaan ja miehet ajavat partojaan Isisin kynsistä vapautumisen jälkeen

    5. 5

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    6. 6

      Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

    7. 7

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    8. 8

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    9. 9

      Dianasta puhutaan avoimesti uutuusdokumentissa: ”Hän oli ujo, epävarma ja naiivi” – Näin prinssit saatiin avautumaan

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    9. 9

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    10. 10

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Naiset polttavat burkiaan ja miehet ajavat partojaan Isisin kynsistä vapautumisen jälkeen

    5. 5

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    6. Näytä lisää